Seniorit Hugolla viimeistä kertaa (tällä kaudella)

Keskiviikkona 4.9 pelattiin senioreiden koko viikkokisakiertueen kymmenes ja samalla Hugon kolmas osakilpailu. Mukana oli enää 67 pelaajaa, jonka vuoksi pelattiin neljän hengen ryhmissä 9 minuutin välein, kaikki aamupäivälähtöinä. Hyvinhän se näinkin meni. Odottelua toiselle kierrokselle hiukan yli puoli tuntia. Ehti juoda kahvit rauhassa ja vetää henkeä. Sääkin oli varsin kohtuullinen, syyssää! Aina ei voi aurinko paistaa ja olla lämmintä, varsinkaan kun ollaan Suomessa.

N50 hcp lp sarjassa Anitta Kärkkäinen alitti ainoana kemtän parin 68 pelaten 67, ja tasoitus tarkentui hiukan alaspäin. Partasen Sisko oli toinen, lyöntejä 70. Kolmos ja nelossojalla olikin hiukan uutta verta kun Pirkko Rautavirta pelasi 73 ja Tuula-Marja Lehtonen 74. Scr-pelissä tutut nimet valloittivat taas kärkisijat. Sisko eka, Andersinin Riitta toka ja Kärkkäisen Anitta kolmas.

N70 hcp pb-sarjassa Hossin Aila oli paras 33 pisteellä. Ritorannan Sinikalla pisteitä oli yksi vähemmän ja Mäkelän Sirkalla kaksi. Pelaajia valitettavasti vain 6. Rakel vei scr-sarjan voiton. Aila kakkosena ja Sinikka kolmantena.

M50 hcp lp-sarjan paras oli Juhani Lehto, joka miesten puolella pelasi myös yhden alle eli 67. Maäntysalon Jari oli toinen tuloksella 68 eli parissa ka Rintalan Risto kolmas. Riston tulos myös par 68. Jari pelasi myös kisan kovimman scr-tuloksen 78, jolla heltisi sarjan voitto. Elorannan Seppo kiilasi toiseksi tuloksella 81 ja Nenosen Pekka kolmanneksi. Pekan tulos oli 82.

M70 hcp pb-sarjassa Salmisen Juhani keräsi 37 pistettä, jolla voitti ja laski tasoitustaan 0,4. Virolan Esko pelasi 36 samoin kuin Marinin Kari ja Rysän Pekka. Tasaista on tässä sarjassa kun Veijalaisen Karin 30 pisteellä sijoittui 18:ksi! Parhaan scr-tuloksen pelasi Hossin Martti, jolla lyöntejä 81. Vehkaperän Heikki oli toinen kaksi perässä ja Mikkolan Simo kolmas kolme perässä.

Tunnelma kiristyy. Kaksi kisaa on jäljellä. Viikon kuluttua Tawastilla ja kahden Everstillä. Sen jälkeen tiedetään, ketkä ovat tämän kauden kiertueen kuningattaret ja kuninkaat eri sarjoissa.

Heikki

Scroll to Top