Senioreiden viikkokisatilastoa

Tänä vuonna sarjaan osallistui kaikkiaan 100 mies- ja 37 naispelaajaa. Kierroksia kertyi miehille 668 ja naisille 246. Yleisesti voi todeta, että tawastilaiset olivat selvästi aktiivisempia. Tilastojen valossa keskustelu Hugolla pelattavista kierroksista saa hiukan uutta valoa, sillä niin aulankolaisten kuin tawastilaistenkin kiinnostus Hugoon versus Everstiin on lähestulkoon sama. Siis molemmissa seuroissa jäsenet pelaavat yhtä paljon molemmilla kentillä.

Sarjajakoa ajatellen tilastosta voi lukea, että miesten osalta jako 50/70 on aika sopiva. Molemmissa sarjoissa on lähes yhtä paljon pelaajia. Naisten osalta tilanne on toinen. N50-sarjassa kierroksia kertyy suunnilleen kaksi kertaa enemmän kuin sarjassa N70. Se, mikä tässä tilastossa ei näy, on että mikäli jako olisi nykyisen sijasta 50/65, olisi nuoremmassa sarjassa tänä vuonna pelannut vain 8 naista. Nyt N70 sarjassa oli 12 pelaajaa. Eli päätös siitä, että nykyinen tilanne jäädytetään toistaiseksi lienee oikea. Tasapainoisempaa jakoa naisten sarjojen suhteen ei helpolla ole löydettävissä.

Vanhan sanonnan:”valhe, emävalhe, tilasto” kaikki varmaan muistavat. Tilastoja voidaan myös tulkita monella eri tavalla, kukin tarpeidensa mukaan. Tämä tilasto antaa kuitenkin mielestäni tukea nykyiselle tilanteelle.

Pelaajatilasto

Syysmietteissä
Heikki

Scroll to Top