Alkukauden senioreiden seuraotteluista

Teksti: Heikki Aaltonen

Kevään helleaaltoko vai mikä lie kun sulatti lyijyn kynästä eikä tekstiä syntynyt alkukauden tapahtumista toivotulla tavalla. Tässä kuitenkin pieni yhteenveto parista seuratapahtumasta.

TawG – NGK

Nurmijärveläiset (itse asiassa eipä siinä joukossa taida montaa nurmijärveläistä olla) eli NGK:n seniorit saapuivat vieraiksemme 29.5 avaten seuraotteluiden kauden. Tavallisesti tämä ottelu on käyty vasta syyskuulla, mutta viime vuonna päätettiin aikaistaa tapahtuma, jotta emme jäisi syyssäiden armoille. No, hyvin onnistuttiin sään kanssa. Ei tarvittu sateenvarjoja eikä bägisuojia. Tämä kisa on varsinaisista seuraotteluista ainoa, joka pelataan tasoituksellisena lyöntipelinä. Muissahan pelimuoto on pistebogey. Täydet joukkueet saatiin kokoon molemmista seuroista, eli 16 pelaajaa, joista suunnilleen 5 naista ja 11 miestä. Lopputulokseen laskettiin kymmenen parasta kummastakin joukkueesta niin, että vähintään kolmen naisen tulos oli mukana joukkuetuloksessa. Tulosluettelonvalmistuttua voitiin todeta, että kymmenen parhaan joukossa oli peräti 7 tawastilaista ja näistä neljä meidän upeita ladyja. Siitä saattoi jo aavistella, että ei tässä ihan huonosti voi käydä. Eikä käynytkään. Lopputulos TawG 719 vastaan NGK 756 kertoo, että tällä kertaa olimme aika ylivoimaisia. Kiertopalkinto jäi siis meidän kaappiin odottamaan ensi kevättä ja retkeä Nurmijärvelle. Tässä kisassa Seppo Koponen pelasi aivan supertuloksen netto 62, brutto 84, joka ylittää vain lyönnillä hänen tapahtuma-aikaisen ikänsä. Saavutus, josta me muut voimme vain haaveilla, ja joita ei pelata koko Suomessa edes joka kesä. Itsestään selvää oli, että Seppo oli henkilökohtaisen kisan ykkönen, ylivoimaisesti. Partasen Siskokin pelasi alle tasoituksensa, netto 69, Taavitsaisen Heikki, Korkia-Ahon Maritta ja Mikkotervon Anna-Maija tasoitukseensa, joten hyvin meni. Kymmenennen tulos oli 76.

Kurk – TawG

Tästä kisasta Sisko onkin jo kirjoittanut oman juttunsa.

Kaupunkiottelu Hämeenlinna – Hyvinkää

Tämä jo vuonna 1990 alkanut perinteinen kisa pelattiin nyt Kytäjän South – East-kentällä. Sen verran kertauksena historiaa, että alun perin kisa käytiin AGK:n ja HyG:n kesken. Tawast tuli mukaan vuonna 1996 ja Kytäjä vuonna 2012. Nyt tapahtuma on tasapainossa, molemmista kaupungeista kaksi seuraan, jokaisesta seurasta 5 miestä ja 3 naista, järjestelyvuoro vain joka neljäs vuosi. Pelimuoto on tasoituksellinen lyöntipeli, lopputulokseen kahdeksan parhaan tulos siten, että joukossa on vähintään kaksi naispelaajaa. Sää suosi tapahtumaa, ei satanut, ei ollut hellettä, tuulta sen sijaan riitti ihan omiksi tarpeiksi. No, tuskin se kenenkään peliä pahemmin sotki. Talvi oli ollut ankara myös Kytäjän kentälle, vaurioita oli vielä nähtävillä, ja viheriöt hiukan epätasalaatuiset. Selityksiä, selityksiä, niitähän me golfarit osaamme keksiä, kun peli ei kulje parhaalla mahdollisella tavalla. Tästä voisi jo päätellä, että ei taidettu pärjätä. Aivan oikein, takkiin tuli, mutta ei nii kamalasti lopputulos oli Hyvinkää eduksi luvuin 603 – 614. Kunniakasta vieraalla kentällä. Parhaan tuloksen pelasi Kytäjän oma poika Markku Munck, netto 70. Tokana oli Tawastin Pekka Nenonen, netto 72. Hämeenlinnan paras nainen oli meidän Riitta Andersin, tulos 74. Saaren Risto oli paras aulankolainen mies ja Erja Helen-Salonen paras aulankolainen nainen.

Ensi vuonna onkin sitten meidän vuoro järjestää tämä tapahtuma, perinteisesti juhannusviikolla varmaan.

Vieritä ylös