Vuoden kuumin viikonloppu on edessä, Mestis-viikonloppu! 

Kaupungilla jo pitkään velloneen huhun mukaan, on tänä vuonna uuden Mestarin aika. Tämähän sulkisi kaikki vanhat Mestarit pois kuvasta, mutta mitä siitä mahtaa tykätä Tawast Golfin Kenraali Helèn tai vaikkapa vanha Mestari Juha Selin? Uskonkin kovasti, että kaupungilla liikkuvalta huhulta katkeaa siivet jo hyvissä ajoin viikonlopun aika. Kuulinhan ihan omin pikku korvin Tawastin 30-vuotisjuhlissa Helge sanovan, että: ”Koirat haukkuu´, karavaani kulkee.”

30v. juhlapöydässä selkeästi edukseen esiintynyt Sauli Lehtinen vaikutti myös yllätysvalmiilta, mutta toimituksen papereissa Saulille jo 3 x 7-alkuiset kierrokset ovat kova juttu. Mies saattaa pelata kyllä yhden kierroksen hyvinkin par’in pinnassa, mutta että turkulainen Hämeessä onnistuu kolme päivää putkeen lienee  haihattelua, ellei jopa selkeää uneksimista. Sama koskee albatrossimies R. Karlènia. Riku pystyy kyllä hetkellisiin urotekoihin, mutta itselleen erittäin suorasukaista palautettava antava pelimies tuskin koko viikonloppua par’in pinnassa pysyy. Toinen tämän kesän albatrossimies Jyrki Hakala sen sijaan kuuluu myös toimituksen valintoihin.

 

Kiveen Hakatut:

Marko ”Kenraali” Helen

Helge on tottunut voittamaan, eikä toimituksessa jakseta uskoa siihen, että Helge ilmaiseksi periksi antaa tänäkään vuonna. Erittäin kovassa fyysisessä kunnossa olevalta pelimieheltä on lupa odottaa jopa kolmea perättäistä kentän par-tuloksen alittamista. Toimituksen veikkaus 68,71 ja 67.

Jonne ”Trend setter” Eerola

Jonne, kuten edellä Markokin, on todella hyvässä kunnossa. Intohimo, sanan varsinaisessa merkityksessä, on välillä rönsyillyt golfkentän ulkopuolellakin, mutta tämä vahasta kengän kärkeen tyylikäs pelimies on valmiina vastaamaan toimituksen haasteeseen. Suuri kysymys lienee, että uskaltaako voittaa Tawastissa taustansa huomioon ottaen? Kärsii satunnaisesti Napoleon Syndroomasta. Toimituksen veikkaus 72,72,73.

Juha ”Aristokraatti” Selin

Tämä tarkka ja maltillinen edellisten vuosikymmenten superstara on aina vaarallinen. Toimituksessa on jo pitkään mietitty sitä, että antaako Juha itselleen siimaa vedoten ikäänsä? Emme siihen usko, vaan povaamme ”Jussille” vahvaa viikonloppua. Toimituksen veikkaus 73, 73, 71.

 

Pöljän Päivän Sattuessa:

Jyrki ”Scout” Hakala

10000 palloa talvikaudella lyönyt golfkenttien todellinen herrasmies on TAAS avoimen oven edessä. Taidot, nykyään myös fysiikka ja etenkin välineet antavat tälle tulisieluiselle tekijämiehelle eväät onnistua. Uskaltaako astua ovesta sisään, vai aloittaako jossain vaiheessa viikonloppua tutun välinekikkailun? Vaarallisen kylmähermoinen myös illan korttipöydässä.

Harri ”Harri” Juvonen

Tämä pitkä ja tarkka, uhmakas taistelija on viime viikkoina etsinyt itseään. Lähipelin moniosaaja voi yllättää. Se että löytääkö sunnuntaina tiille ajoissa jännittää meitä kaikkia, mutta sanoisin tämän todella komean urheilijan pärjäävän vähintäänkin skineissä. Illan peleissä oppi-isä vie opetuslastaan kuin sitä kuuluisaa litran mittaa.

Antti ”Insinööri” Ahava

Ellei Antti syyllisty ylianalysointiin, niin kaikki mahdollisuudet ovat. Kentällä ei edelleenkään pärjää PELKÄLLÄ hyvällä käytöksellä, mutta tämä teknisesti sulava peluri on parhaimmillaan todella kova tekijä. Pään kestämisestä tarpeen tullen ei ole viime ajoilta näyttöjä, mutta puskaradion kautta saamamme tiedon mukaan Antti on juurikin tällä puolella vahvistunut eniten peli-ilonsa uudelleen löydettyään.

 

Kapuloita Rattaisiin:

Santtu ”Limusiini” Malin
Tämä nuori miehen alku on vahvojen näyttöjen myötä papereissa ennakkosuosikkien joukossa.
Hämeeseen saakka on kantautunut hurjia huhuja vahvoista näytöistä Naantalin seudulta sekä pelillisesti että yöelämässä. Taivuttaa palloa tarpeen tullen niin oikealle kuin vasemmalle. On oppinut kevään Turkkiin suuntautuneen leirityksen jälkeen juomaan olutta.

Aleksi ”Taksi ja kaksi kuskia” Seppänen
Tätä nykyä kisojen ainoa Finnish Tour pelaaja. Charmi ja ego on kunnossa, mutta miten peli? Pelannut kiireisenä välinekauppiaana tänä kesänä Tawastissa ainoastaan viisi reikää. Näissä torstai illalle ajoitetuissa peleissä suorittaminen oli kuitenkin tuttua Aleksia. Hakenut vauhtia Unkarin GP:stä sekä Toijalan Markkinoilta. Pitää yllä klubin arvokkaita perinteitä muun muassa nukkumalla bägivarastossa vähintään yhden yön kisaviikonlopun aikana.

Heikki ”Mynthon” Veteläinen

Tämä Winston Churchillin karisman omaava herrasmies tietää entisenä edustuspelaajien joukkojen johdattajana kuinka tästä pitkästä ja uuvuttavasta viikonlopusta selvitään kunnialla. Karistanut pitkin kesää velloneet huhut Miehet 50 sarjasta astelemalla jo perjantaina mestaruuskisoihin ja takatiille. Omistaa pelurin luonteen ja vie jatkuvasti oppipojiltaan skinit. Pitää coren kunnossa tätä nykyä suppailemalla.

Tomi ”Kyllä sä osaat, jos sä vaan tahdot” Virola

Kiharat ovat palanneet ja samoin Tomi. Nähty tänä vuonna useammin Hämeenlinnan alueen kentillä kuin kertaakaan 2010-luvun jälkipuoliskolla. Nauttinut kesän aikana Tuskasta ja puttaa draw-kierrettä. Fysiikka on lenkkeilyn ja Body Pumpin ansiosta kovemmassa kunnossa kuin 90-luvulla Hyvinkään Tahkon testeissä. Itse oikeutetusti kopupöydän Tom Watson.

Karri ”Chippikone” Sahla

Torstaina Parolan Prikaatin mestaruuskisat suvereenisti naarannut hyvä tapainen herrasmies on kroonisesti vaarallinen. Ottanut mestaruuskisoihin valmistautumisen normaalia vakavammin ja pyytänyt perjantain töistä vapaaksi. Pitkään vaivanneet chippi-ongelmat ovat historiaa, sillä Thaimaan leirityksien ja lukemattomien yksityistuntien myötä oppinut kiihdyttämään osumaan myös chipatessa. Ainoan epäilyksen varjon miehen kunnolle asettaa keskikesän tuloshuipun katkaissut nivusseudun vaiva. Kisaviikonlopun lipunpaikat sekä teemerkkien asettelut ovat Karrin käsialaa. Lähiaikoina tullut Mese Invitationalin voitto on antanut entiselle seinälevyn asennusmiehelle sotilaalliset valmiudet lyödä jarruja terävimmän kärjen rattaisiin. Soturilla on paikka näyttää, ettei hilut kaulassa ole sattumaa.

 

Viimeisenä on mainittava Kuroset, joilla molemmilla on sanansa sanottavana. Oona pelaa miesten seassa Clubitiiltä, kun Ville dominoi pituudellaan valkoisilta. Ellei tänä vuonna vielä, niin 2020 tästä kaksikosta toinen seisoo podiumilla viikon päätteeksi.

 

Nautinnollista viikonloppua kaikille ja muistakaahan vetää Rennosti mutta Jämäkästi.

 

Parhain Mestis-terveisin

Tiku & Taku

 

Scroll to Top