Uutiset

Viikkokisat huipentuvat finaaliin keskiviiikona Aulangolla

Keskiviikkona 15.9 pelataan senioreiden viikkokisojen 12:s ja samalla viimeinen osakilpailu Aulangon Everstillä. Monta mitalia on vielä jaossa, joten jännitys säilyy loppuun saakka. Tässä vähän spekulaatiota sarjoittain tunnelman tiivistämiseksi. Torkkelin Matti on jälleen ansiokkaasti laatinut todennäköisyyslaskelmat, joita yritän tässä tulkita parhaan ymmärrykseni mukaan. Jos tulee virheitä, etukäteen anteeksi!

N50 hcp

Kaksi parasta on jo ratkennut. Sisko Partanen voittaa täysin pistein. Pirkko Saari tulee sijoittumaan toiseksi sillä Tuula Räsänen voitolla saisi saman pistemäärän, mutta Pirkolla voittoja kaksi Tuulan yhtä vastaan. Pronssi menee joko Tuulalle, Kärkkäisen Anittalle tai Ruokosen Aulille. Viimeinen kisa ratkaisee.

N50 scr

Sarjan voittaa joko Tuija Herbst tai Pirkko Saari. Jos Tuija voittaa peli on selvä. Pirkko voitollaan nousisi samaan pistenäärään Tuijan kanssa ja voitotkin olisivat 4-4. Pirkolla kakkossijoja 4, Tuijalla 2, joten Pirkko voittaisi mestaruuteen.

N70 hcp

Kolmen kauppa, kaikki auki.Rakel Marin, Tuula Lehto ja Paula Pakkari-Kaukonen mittelevät varsin tasapäisesti mitaleista. Viimeisen kisan sijoitukset ratkaisevat. Kihelmöivää!!

N70 scr

Erja Helen-Salonen voittaa maksimipistein. Rakel ja Paula kisaavat hopeasta ja pronssista.

N 70 sarjaa hallitsevat aulankolaiset ladyt. Kummassakaan sarjassa ei tawastilaisilla ole mitalimahdollisuuksia.

M50 hcp

Mitalit ovat tässä sarjassa tiukassa. Kaikkiaan 10 pelaajalla on vielä mahdollisuuksia jonkin väriseen metalliin. Ennen viimeistä kisaa Toivo Kumm johtaa.

M50 scr

Kolmen kauppa, kaikki tawastilaisia. Jyri Koskinen, Kari Anttonen ja Ari Heikkilä ratkovat mitalien värit. Jyri tällä hetkellä vahvoilla voittajaksi, hopea jo taskussa, Karille joko hopea tai pronssi, Arille kaikki mahdollista.

M70 hcp

Jos oli sarjassa M50 hcp mitaleille tyrkyllä monta, niin nyt on vielä enemmän. Kaikkiaan 12 pelaajaa halajaa jonkin väristä metallia kotiin vietäväksi. Ahon Raimo kyllä voittaa, mutta hopeasta ja pronssista käydään ankaraa kisaa. Salmisen Reinolla, Asikaisen Markulla, Lehdon Juhanilla ja Korpelan Eskolla vielä mahkuja pronssille. Vehkaperän Heikki, Ahtiaisen Raimo, Koposen Seppo, Virolan Esko, Päivisen Hannu, Loposen Armas ja Lindbergin Lauri katsovat vielä viimeisen kortin. Kenelle hopea kuuluu, kuka jää pronssille.

 

M70scr

Heikki Vehkis Vehkaperä on jo karussa ja kulta kaulassa. Ahtiaisen Raimolle kuuluu hopea. Pronssista pelaavat Ahon Raimo, Virolan Esko ja allekirjoittanut. Kenen hermo kestää parhaiten?

Keskiviikkona loppuiltapäivästä ollaan viisaampia. Siihen saakka hiotaan taitoja ja haetaan inspiraatiota. Keiden nimet jäävät aikakirjoihin?

Scroll to top