Seniorit toka vikaa kertaa Tawastilla

Tätä kirjoittaessani huomasin, että edellinen kisa Everstillä on jäänyt raportoimatta. Pahoittelut erityisestä Heikkilän Arille. Eagle väylälle 15 olisi kyllä ollut muutaman rivin arvoinen. Tehtiin silloin muutenkin paljon hyviä tuloksia mutta ehkä kaikki kiinnostuneet ovat ne jo kaivaneet netin syövereistä esille, Siispä mennään tämän päiväiseen.

Säähän oli ennusteista huolimatta mitä parhain. Sateesta ja ukkosesta ei tietoakaan. Vahinko, jos joku jäi pois sääennusteeseen uskoen. Nehän ovat vain ennusteita :). Kannattaa vilkaista ulos ikkunasta ennen päätöksen tekemistä. No, kauan sitten eräs kuuluisa valtiomies sanoi, että ei mikään ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, etenkin tulevaisuuden. Oli meitä kuitenkin mukana 62 pelaajaa. Mistähän muuten selvä pelaajamäärän lasku tänä  vuonna johtuu? Onko kellään mitään ajatusta asiasta? Hiukan huolestuttaa tämä laskeva trendi. Jos siihen on jokin järkisyy joka voitaisiin muuttaa niin tehtäköön niin. Eivät nämä systeemit mitään kiveen hakattuja ole, joustavuutta löytyy varmasti.

Tämän päivän tulostaso oli sellaista ilotulitusta, ettei vastaavaa ole varmastikaan koskaan aikaisemmin nähty. Marita Lisitsin N 50 sarjassa netto 60, Matti Lisitsin sarjassa M 70 48 pistettä. Siinäpä sitä perheessä keskustelua kuka tiskaa tänään! Heikki Vehkaperä, sarja M 70 brutto 77 = oma ikä, Juha Selin sarja M 50, brutto 70, netto 70! Ilkka Ylänen sarja M 50 netto 66. Voisi kysyä vanhan iskelmän sanoin: ”Onko tämä unta vai viinien huumaa”? Tulokset kauttaaltaan olivat tänään niin kovia, etten ala niitä tässä enää toistamaan, voisi jäädä joku hyvä tulos mainitsematta. Kerta kaikkiaan huikeaa! Eipä tainnut kenttä saada paljoa moitteita kunnostaan. Itse voisin hiukan kommentoida väylän 7 etubunkkerin hiekan määrää,  mutta olkoon. Pitäisi osata sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.

Ensi viikolla käydään sitten tällä kaudella viimeistä kertaa Hugolla. Viikko siitä, 30.8 on tawastilaisille järjestetty lähipelikisa, johon toivotan tietenkin runsasta osanottoa. Huomatkaa, että Tawastin viimeinen kisa on siirretty pelattavaksi torstaina 7.9! Tämä siksi, että 6.9 pelataan Lahden Golfissa 10 seuran ottelu, johon halutaan mahdollisimman iskukykyinen joukkue (toimikunta valitsee).

Hiekkaleikeissä mukana

Heikki

Scroll to Top