Seniorit jälleen Tawastilla

Sään vuoksi aikanaan peruttu viikkokisa pelattiin keskiviikkona 30.8 Tawastilla. Ilman sadetta ei nytkään selvitty. Loppupuolella kisaa vettä tuli sen verran, että muutamat viheriöt menivät aika huonoon kuntoon, kun vettä lainehti pinnalla. Jouduttiin hakemaan kuivempia puttilinjoja, että pallon sai jotenkin liikkeelle. Nyt ei voi kyllä sanoa, että sama kaikille, mutta golf on tällaista. Tasapuolisuudesta ei tietoakaan. Se on vaan hyväksyttävä. Vaikka kuinka ketuttaisi!

Mukaan oli kuitenkin uskaltautunut 79 pelaajaa. Näin loppukaudesta ihan kohtuullinen määrä. Tulostaso pysyi tällä kertaa aika maltillisena. Mikkolan Simo sarjassa M70 pelasi ainoana alle tasoituksensa, 71 netto, 37 pistettä. Alkaa Simo jälleen vertyä entiseen kuntoon! Kun tulostaso kaikkineen jäi nyt hiukan vaatimattomaksi myös Marjut Viitasalon ja Reijo Vuorisen tasoitus aleni pykälällä, molemmilla 36 pistettä ja lyöntejä netto 72.

Jäljellä on vielä kolme osakilpailua, joten kokonaiskisa on täysin auki. Mitä vaan voi tapahtua. Seuraavaksi pelataan viikon kuluttua taas Hugolla. Pelipäivä on poikkeuksellisesti TORSTAI.

Scroll to Top