Seniorit jälleen Tawastilla

Teksti: Heikki Aaltonen

Senioreiden viikkokisakiertue pysähtyi toista kertaa tänä kautena Tawastilla. Nyt oli saatu koko kenttä käyttöön, useimmat pääsivät varmasti ensimmäistä kertaa kokeilemaan kahdentoista ja seitsemäntoista lähestymistä ja putteja viheriöillä. Vähän vaikealta tuntui, ainakin allekirjoittaneesta. Sää oli helteiden jälkeen kolean tuntuinen, muutama tippa vettäkin tuli. Valitettavasti kentän hoidon kannalta kuitenkin aivan liian vähän. Pelaajat eivät kyllä lisää kaivanneet. Haasteita riittää, mutta tekemisen meininki näkyy kaikessa. Uskomme on luja, että kaikki on kunnossa elokuun suurkoitosta varten.

Pelaajia oli tällä kertaa mukana kaikkiaan 98. Erityisesti meitä ilahdutti seuran uuden kapteenin, Heikki Kajannon toimiminen toisena startterina. Hieno tapa tulla tutuksi myös senioreille. Samalla hän kartoitti meidän mielipiteitä seuran tiedotustoiminnasta ja tavoista, millä entistä useampi saataisiin aktiiviseen tapahtumien seurantaan. Senioreiden kuuleminen on tärkeää, sillä he edustavat seuran jäsenistöstä yli puolta ja toisaalta millään lailla väheksymättä meitä itseämme meidän tapamme seurata asioita saattavat olla hiukan erilaiset kuin nuoremmalla jäsenistöllä, jolla netti siihen liittyvine erilaisine mahdollisuuksineen on kaiken aikaa läsnä.

Pistebogeyta kun pelattiin, niin eniten niitä keräsi Juhani Salminen, jonka bägistä löytyi 40 pistettä. Luoston Taistolla ja Salmisen Reinolla oli yksi vähemmän. Naisten puolella molemmissa sarjoissa voittaja keräsi 39 pistettä. Kuumassa sarjassa voiton vei Terttu Oksanen, toinen voittaja oli Tuula Lehto. Tulipahan taas todistettua, että varttuneempikin pärjää nuoremmille, jos tasoitukset ovat paikallaan. Muita alle tasoituksensa pelanneita olivat naisista Anitta Kärkkäinen ja miehistä Martti Hossi, Esko Virola ja Tapani Laine. Parhaat scr-tulokset pelasivat Riitta Andersin ja Jari Kettunen.

Kiertue jää nyt pienelle tauolle. Seuraavan kerran mitellään Everstillä juhannuksen jälkeen keskiviikkona 27.6. Jokohan silloin saadaan osallistujamäärässä 100 rikki?

 

Scroll to Top