Seniorit Hugolla 10/12

Kesäkiertueen kymmenes osakilpailu pelattiin keskiviikkona 23.8. vanhalla kunnianarvoisalla Hugolla. Vahinko, että pelaajia oli vain 58, kenttähän on niin silmiähivelän kaunis, joskin armottoman vaikea, että ainakin minä pelaan siellä mielelläni vaikka vain ihan maisemia ihaillen. Tuloksesta viis. Onhan se ihan järkyttävän vaikea, minkä saimme itse kukin myös tällä kertaa omakohtaisesti kokea. Äkkiä tuloslistaa lukemalla noteerasin vain kaksi alle tasoituksensa pelannutta, Jyrki Backlund 41 pistettä ja saman sarjan kakkonen Pertti Hänninen 38 pistettä. Paras tulos ilman tasoitusta, kukapas muu kuin Juha Selin tuloksella 68. Tällä kertaa en ruodi enempää yksittäisiä tuloksia, ne voi kukin halutessaan käydä toteamassa Aulangon kilpailukalenterista.

Jos Iiro on saanut lähettäni kuvat mukaan niin tässä vähän kommenttia niihin. Perusperiaate hyvälle lyönnille on, että lyö läpi! Mutta kun nuo Hugon tammet ovat niin pahuksen vahvoja, ettei niistä voi lyödä läpi! Pakko oli kiertää. Tyypillistä Hugolaista vaikeutta. Ja tuonkin lyönnin puun juureen löin reilusti yli 100:sta metristä. Tarkkuutta vai epäonnea, siinäpä kysymys?

Toinen kuva meidän ryhmästä sitten väylän 6 viheriöltä avausten jälkeen (ihan tosi, ei kakkoslyöntien jälkeen :). Ei tuokaan taida ihan jokapäiväistä olla näissä meidän peleissä, pitkähkö par kolme ja kolme palloa viheriöllä suht lähellä lippua. Lopputulosta en kerro!

Hyviä tilannekuvia voisi varmaan julkaista enemmänkin jos vain joku viitsisi kuvata. Kaikillahan, myös meillä ikäihmisillä on älypuhelimet, joissa hyvät kamerat. Ei vielä paljoa aikaa jos napsaisee kuvan pelin tiimellyksessä. Ja sähköposti kulkee nopeammin kuin tavallinen posti ja jopa joka päivä.

Eipä tällä kertaa sitten muuta. Itsellä vielä kaksi päivää jäljellä kahdeksan päivän peliputkesta. Jaksaa jaksaa!!

Maisemia ihailemassa

Heikki

Scroll to Top