Senioreiden pitkän, kaksitoista kisaa käsittäneen tourin viimeinen kisa ei tuonut enää kovia yllätyksiä lopullisiin pisteisiin. Sarjoittain parhaat olivat:
N 50 hcp: kaksi parasta oli selvillä jo ennen viimeistä kisaa. Sisko vei voiton maksimipistein, Pirkko oli kakkonen. Räsäsen Tuula säilytti kolmannen sijansa. Erot olivat selvät.
N 50 scr: Tuija ei ollut mukana taistelemassa voitosta. Pirkko viimeisen kisan voitolla viimeisteli koko sarjan voiton. Tiukille se meni, sillä molemmilla samat pisteet, yhtä paljon osakilpailuvoittoja mutta pirkolla kakkossijoja enemmän. Sisko oli selvä kolmonen.
N 70 hcp: Paula oli poissa viimeisestä kisasta, joten kahden kaupaksi meni. Rakel vai Tuula. Rakel voitti viimeisen kisan pisteellä ennen Tuulaa ja korjasi samalla potin. Tuula Kakkonen ja Paula kolmonen.
N 70 scr: Tämä oli selvää heti startissa. Erja oli jo voittanut maksimipistein ja koska Paula ei ollut lähtöviivalla vei Rakel toisen palkinnon. Paula oli kolmas.
M 50 hcp: Kaikki oli vielä auki. Ilkka Ylänen jatkoi hienoa kauttaan pelaamalla voiton ja pokkaamalla samalla koko kiertueen ykköspalkinnon. Toivo Kumm sijoittui lopulta toiseksi ja Risto Saari kolmanneksi. Erot olivat lopulta aika selvät.
M 50 scr: Kisa oli kolmen kauppaa. Jyri onnistui heistä parhaiten ja korjasi potin. Kari Anttonen sijoittui toiseksi ja Ari Heikkilä kolmanneksi.
M 70 hcp: Vanhemmissa papoissa kisa oli tiukkaa. Monta ehdokasta mitaleille. Ahon Raimo voitti, mikä oli selvää jo ennen kisaa, mutta kaima Ahtiaisen hyvä viimeinen kisa toinen hänelle myös koko turneen toisen palkinnon. Monesta tyrkyllä olleesta kandidaateista pronssille parhaiten klaarasi viimeisen osuuden Virolan Esko ja pronssi hänelle.
M 70 scr: Heikki Vehkis Vehkaperä olisi voittanut pelaamattakin. Hopea kuului Ahtiaisen Raimolle samoin jo ennen starttia. Vain kolmossijasta pelattiin. Siinä parasta peliä esitti Esko, joka näin ollen vei toisenkin pronssimitalin kotiin.
Yleisesti ottaen voitot menivät tällä kertaa tawastilaisille lukemin 5-3. Miehissä tawastilaiset olivat selvästi hallitsevia. Aika vähän aulankolaisia oli edes kympin joukossa miesten sarjoissa, eniten M 50 hcp-sarjassa. Naisten puolella tilanne oli hiukan toinen. N 70-sarjaa aulankolaiset hallitsivat melko suvereenisti. N 50-sarjassa oli tasaisempaa ja siellä napsahti sarjan voittokin hcp-luokassa tawastilaiselle. Eli miehissä kaikkien sarjojen voitot meille, naisissa kolme voittoa aulankolaisille, meille yksi.
Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuotta. Senioreilla on vielä yksi oma kisa Tawastilla ensi viikon keskiviikkona eli 22.9, sitten on kausi tältä osin paketissa. Toki yleisiä kisoja on tämän jälkeenkin, ainakin kinkkuscramble ja kauden päättävä Everybody. Ensi keskiviikoksi toivotaan runsasta osanottoa, onhan tiedossa paitsi lounas myös perinteinen täytekakku. Jos vielä saataisiin viriteltyä jotain erikoiskisoja vanhaan malliin, mene tiedä! Leikkimielellä, eihän tämä nyt elämän ja kuoleman kysymys ole enää tällä ikää 🙂
Heikki