Senioreiden kuudes Hugolla

Keskiviikkona 30.6. pelattiin senioreiden viikokisojen kuudes osakilpailu, nyt Hugolla. Sään osalta meitä varttuneempia pelureita todella hemmotellaan. Lämmintä, mutta ei liikaa, tuuli ei haitannut, mikäs oli pelatessa. Mukana oli nyt 81 innokasta. Voipi olla, että joitain vähän askarruttaa, joko on liiankin lämmintä. Tarkkanan pitää olla juomisen ja syömisen kanssa, etteivät energiat vaan lopu ennen kierroksen loppua. Huonostihan siinä silloin kävisi.

Harmittava sekaannus miesten tiipaikkojen suhteen sattui tällä kertaa. Kun en ollut itse tapahtumapaikalla olen vain kuulopuheiden varassa, mutta ainakin neljän pelaajan tiedetään pelanneen väärältä tiiltä. Kerrataan nyt vielä pelipaikat. Tawastilla pelattaessa M50 sarja pelaa tiiltä 58, M70 sarja tiiltä 53. Everstillä M50 keltaisilta, M70 sinisiltä. Hugolla KAIKKI MIEHET pelaavat keltaiselta tiiltä. Tämä siksi, että Hugo on lyhyt kenttä, eikä siellä tarvita lyhennettyjä väyliä. 75+ ikäisille ei ole mitään erikoisjärjestelyjä. Heitä koskevat samat säännöt kuin M70-sarjalaisia yleensäkin. Tiedän, että aluetourilla M75 pelataan punaisilta, mutta heillä onkin oma sarjansa. Samassa sarjassa pelattaessa ei voi olla kuin yksi yhteinen lähtöpaikka kaikille.

Tiukasti sääntöjä tulkiten väärältä tiiltä pelanneet olisi pitänyt hylätä, mutta nyt tehtiin tai minä tein urheilullisen ratkaisun, josta kyllä informoin niin Torkkelin Mattia kuin niitä pelaajia, jotka illalla tavoitin. Näiden pelaajien tulos muutettiin siten, että slope katsottiin punaisen tiin mukaan, Scr-tulosta heille ei luonnollisesti voinut luoda. Olen hyvin tietoinen siitä, että menettely ei ole täysin oikeudenmukainen muita pelaajia kohtaan, mutta mielestäni näin vältyttiin kuitenkin suuremmalta mielipahalta. Hugolla pelataan vielä elokuun lopulla yksi kisa, ja silloin täytyy olla tarkempana asian kanssa. Samoin täytyy tarkentaa viikkokisojen ohjeistusta, josta osaltani kannan vastuun.

 

Kisassa pelattiin kyllä erinomaisia tuloksia N50 pb,  M50 pb ja M70 pb voitettiin tuloksella 42 pistettä, N70 tuloksella 41. Lyöntipelissä allekirjoittanut pelasi 77, ensi kertaa eläessään 28 vuoden pelaamisen jälkeen alle oman tasoituksensa Hugolla. Se siitä Hugon helppoudesta, tai voihan se olla pelaajan puutteellisten taitojenkin syy. Kaima Vehkaperä pelasi 78 ja kauden komeetta Ilkka Ylänen nuorempien sarjassa 79.  Naisten alhaisimman lyöntimäärän kirjautti Erja Helen-Salonen tuloksella 81. Sisko Partasen tulos oli 83.

Viikkokisojen osalta palataan asiaan heinäkuun lopulla 22.7. Tawastilla. N70 ja M70 sarjat jatkavat entiseen malliin lp pb ja scr, N50 ja M50 pelaavat viimeiset 6 kuusi kisaa lp hcp ja scr. Nuoret kyllä muistavat, ettei palloa enää voi nostaa kesken ylös vaan on pelattava loppuun saakka, kävi miten kävi. Toivotaan, etteivät nämä kesähelteet ihan mahdottomiksi ylly. Tarvitaan muuten akkukäyttöiset propelit mukaan viilentämään pelaajia:)

Heikki

Vieritä ylös