Seitsemäs viikkokisa Tawastilla

Senioreiden kesäkiertue jatkui pienen tauon jälkeen tiistaina Tawastin kentällä. Ei taida golfsää tästä juuri paremmaksi tulla. Pilvipoutaa, lämmintä, tyyntä. Kenttäkin varsin hyvässä kunnossa. Ei ihme, että tulostaso nousi varsin hyväksi. Mukana oli tällä kertaa 80 pelaajaa. Olikohan osa unohtunut vielä kesätauolle?

N50-sarjan kuningatar oli tällä kertaa Auli Ruokonen. Aulin tulos 67 netto on hieno ja vielä kun huomaa, että hän ensin lähetti meidät muut matkaan. Sopii kokeilla seistä ensin puolitoista tuntia paikallaan ja lähteä sitten itse pelaamaan. Olen kokeillut, ei helppoa! Maritta pelasi kolme alle, Tuija H kaksi alle samoin kuin Anittakin. Paras scr Tuija Herbst 83!

N70- sarjassa ei ylletty ihan samaan lentoon, mutta alle tasoituksen sielläkin mentiin. Tuula Lehdolla pisteitä tällä kertaa 39 samoin Anna-Kaarina Mikkolalla. Aila Hossi ja Ritva Saarenkanta pelasivat 37 pistettä. Paras scr Aila Hossi 94.

M50-sarjan kunkku oli nyt Pekka Nenonen. Pekan tulos 69 netto. Samalla tuloksella mutta suuremalla tasoituksella Rauno Lehtimäki jäi toiseksi. Kolmas oli Toivo Kumm, tulos 70. Kaikkiaan kahdeksan pelaajaa alitti parin! Koko kisan parhaan scr-tuloksen pelasi Kari Anttonen, 79.

M70-sarjassa sitten jysähti oikein kunnolla. Tapani Laine keräsi 46 pistettä, taitaa olla näiden karkeloiden ennätys. Tasoitus alas 3,9! Hienosti pelasi Simo Mikkolakin, 39 pistettä, mutta eihän se riittänyt kuin toiseen sijaan. Vanha herra Seppo Koponen sen kuin vain nuortuu ja vertyy. Nyt pisteitä 37. Sarjan paras scr Simo Mikkola 84.

 

Heikki Aaltonen

Scroll to Top