Ladykapteenin kynästä 6

Elokuun puolivälissä mennään ja nyt alkavatkin sitten ne lämpimät säät, joita on ennustettu ja totta kai myös odotettu koko kesän.

Joukkuereikäpeli TawG-AGK ladyt pelattiin ti 1.8. klo 15.00. Sää suosi ja kisasta tuli tosi tasainen. Joukkueeseen mahtui 10 pelaajaa/klubi ja pelattiin ¾ tasoituksin. Peliparit muodostettiin niin, että molempien tasoitukset olivat mahdollisimman lähellä toisiaan. Voitetusta ottelusta tuli klubille 1 piste, tasapelistä ½ pistettä. Reikäpelivoitto meni tänä vuonna Aulangolle tuloksin 5 ½ / 4 ½. Lisäksi palkittiin pisin drive (väylä 5), jonka voitti Ann-Mari Nordenswan/AGK sekä lähimmäs lippua (väylä 9), jonka voitti Anna-Maija Mikkotervo/TawG. Hienosti taistelimme, kiitos kaikille voittajille sekä kilpailuun osallistuneille!

\"\"Birgitan malja pelattiin sunnuntaina 13.8. klo 10 alkaen. Pelaajia oli tällä kertaa hienot 24 ja mukaan sai kutsua myös ystäviä myös eri klubeilta. Ensimmäisten pelaajien lähtiessä matkaan taivaalta tuli reippaasti vettä n. 10 min. mutta sen jälkeen saimmekin pelata ilman sateenvarjoja koko kierroksen. Pistebogey-kisassa tehtiin loistavia tuloksia taas tänä vuonna. Birgitan maljan keltaisine ruusuineen voitti Johanna Brusila (40 pb), toiseksi tuli Marjut Suokanto (38 pb) ja kolmanneksi Heini Koivuniemi (37 pb). Lisäksi päätimme, että väylällä 7 kisataan lähimmäs lippua palkinnosta ja sen voitti Aila Hossi (2,24m). Onnittelut kaikille voittajille, kilpailuun osallistuneille sekä Lars Krogiukselle tilaisuuden tarjoiluista ja kisan onnistumisesta!

Muistutuksena taas muutamia poimintoja tulevasta (elo-syyskuu):

Mestaruuskisat 19.-20.8. Ilmoittautuminen päättyy to 17.8. klo 16. Vielä ehtii!

Naistoimikunnan järjestämät peli-illat ovat mukavasti vakiinnuttaneet paikkansa torstai-illoissa. Kesän sateet ja ukkoskuurot ovat tosin tuoneet omat sävynsä illan peleihin. Seuraava ja samalla tämän kesän viimeinen peli-ilta on to 24.8. klo 18:00 ja 18:10. Mukana ryhmässä on aina jäsen naistoimikunnasta kannustamassa ja tukemassa. Ilmoittauduthan saman viikon tiistaihin mennessä. Mikäli pelaajia ei tule, vapautamme lähtöajat muille pelaajille. Rohkeasti mukaan!

Klubiottelu Gumböle golf (GG)-Tawg la 9.9. klo 14 alkaen. Gumböleen mennään yhteiskuljetuksella, joka lähtee klubilta klo 11.30. Mukaan mahtuu 15 pelaajaa/klubi. Ilmoittautuminen avattu NexGolfiin.

Tawg-AGK ystävyysottelu ma 11.9., 9 r klo 15 alkaen. Ilmoittautuminen avattu NexGolfiin.

Tawg ladyjen oma päätöskisa & syyskokous su 24.9. Tarkentuu myöhemmin.

”Golfista viis!” – Tawg ladyjen talvi/kevättapaaminen tarkentuu myöhemmin.

Meteorologien ennusteessa saattaisi jopa seuraavat pari viikkoa olla lämpimiä ilmoja. Tämä täytyy tietysti ottaa varauksella – ainahan kaikki ei mene niin kuin on ennustettu! Mutta kuitenkin, tapahtumia on vielä reilusti jäljellä, vielä ehtii mukaan ja kaipaamme myös uusia ja vähemmän pelanneita/kilpailleita mukaan yhteisiin tapahtumiimme.

Oikein mukavia elokuun pelipäiviä kaikille, kentällä nähdään!

 

Marjut V, ladykapu

 

                                                                                                                                         

Vieritä ylös