Kovaa peliä Pohjolassa, ei kun Tawastilla

Seniorit kokoontuivat viidennen kerran tällä kaudella kisaamaan paremmuudesta, nyt Tawastin kentällä. Ja pelaajiahan riitti,nyt mukaan oli ilmoittautunut 93 kilvoittelijaa. Olikohan eniten tällä kaudella? Säässä ei ainakaan pitänyt olla kellään valittamista. Hellerajaa kolkuteltiin, ei ollut liikaa tuulta, vain kohtuudella. Sateesta ei nyt ollut tietoakaan. Ihanteelliset olosuhteet hyviin tuloksiin ja niitähän syntyi.

N 50 sarjassa aina varma Sisko pelasi 40 pistettä. Saman määrän keräsi tämän kauden scrambe-kuningatar Eija Ylänen. Marjut Viitasalolla pisteitä oli 38 samoin kuin Korkia-Ahon Marittallakin. Saaren Pirkko tyytyi tällä kertaa 36 pisteeseen. Scratchissä paras oli Sisko 93lla lyönnillä.

N70 sarjassa hurjasteltiin vielä kovempaa. Voiton vei Sirkka Virtanen pistein 42. Ylivoimainen voitto, sillä kakkonen Raken Marin keräsi 34 pistettä.

M50 sarjassa vanha kettu Pekka Nenonen kirjautti 43 pistettä. Siis 7 pistettä yli tasoituksen. Huomenna Pekka herää aivan uuden tasoituksen kanssa. Hännisen Pertillä oli 40 ja viideneksi sijoittuneellakin Risto Saarella vielä 37, joten hyvin pojat pelasivat. Ilman tasoitusta lyöntipelin vei nimiinsä Ari Heikkilä tuloksella 79. Ei huono, sanoi entinen balettitanssija Jorma!

Eivät ollet ”junnuja” huonompia ”vanhuksetkaan”. Lauri Luru Lindberg, tuo jääkenttien sprintteri, pelasi saman 43 pistettä. Jos on Lurun putti välillä vähän kiukutellut, niin enpä usko, että tuon tuloksen tekemiseen kauhean huonosti voisi putata. Väyläpelihän Lurulla on aina ollut hallussa. Larion Mikko keräsi 38 pistettä, Ahon Rami 37. Lurun lyöntipelitulos 77 oli myös päivän paras. Siihen ei ole mitään lisättävää. Huomen koittaa hänelläkin pienemmän tasoituksen kanssa. Sitä saa mitä tilaa :).

Parin viikon päästä, 30.6.kokoonnutaan jälleen perinteikkäälle Hugolle. Saapas nähdä ketkä siellä ovat kuningattaria ja kuninkaita! Siihen saakka, hyvää juhannusta kaikille! Vietetään juhlaa asiaan kuuluvalla arvokkuudella ja maltilla!

Heikki

Scroll to Top