KAPTEENIN BLOGI

Tawastin golfkautta on takana seitsemän viikkoa ja nyt on aika kerrata kuulumisia ja katsoa, mitä kaikkea mukavaa on vielä tulossa.
Kausi käynnistyi vappubrunssilla ja kauan jännittämäni avauslyönti lähti maisemaan pienellä draw-kierteellä. Vappubrunssi oli mielestäni oikein onnistunut tapahtuma ja tuota perinnettä tulemme varmasti jatkamaan.
\"\"
Viime vuoden kapteeni Marko Helen toivottaa tsempit avauslyöntiin.
Vasta-alkajille suunnattuja kapteenin kierroksia oli tarkoitus pitää toukokuun aikana, mutta kevään alkeiskurssien vähäinen suosio siirsi kierrokset kesäkuun puolelle. Alkeiskurssien ohella Tawastin pitää miettiä muitakin keinoja, jotta lajin pariin saadaan uusia ihmisiä. Yksi hyvä tapa on kutsua joku porukka Tawastiin tutustumaan. 10. kesäkuuta Hämeenlinnan Jalkapalloseuran miesten edustusjoukkue vietti kauniin sunnuntai-iltapäivän Tawastissa. Ohjelmassa oli harjoittelua kolmella rastilla: range, chippi ja putti. Lopuksi palkittiin puttikisan parhaat ja ihasteltiin, kun HJS:n Juuso Huhtapelto haastoi ohjaajat Olli Tapolan ja Jari Salon ykkösväylän näytöskisaan. Tuon kisan vei nimiinsä Jari näyttävällä birdiellä. HJS-miehiltä tuli rattoisasta iltapäivästä runsaasti kiitosta ja iso peukku Tawastille. Toivottavasti näemme jatkossakin näitä futareita Tawastin nurmilla.
\"\"
HJS-futarit tutustumassa golfin saloihin.
Pelaamisen lisäksi olen alkukauden aikana tavannut Tawastin jäseniä startterin hommissa ladykapteeni Marjutin junailemassa naisten kisassa sekä senioreiden viikkokisassa. Tuossa seniorikisassa startin yhteydessä suoritin myös pienen gallupin koskien Tawastin viestintäasioita. Gallupin tuloksista selvisi, että monet seniorit kaipaavat nettisivujen ja Facebook-päivitysten ohella myös sähköpostiin lähetettävää uutiskirjettä. Jäsenistön ääntä kuullaan ja uutiskirje on jatkossa osa Tawastin viestintää.
\"\"
Seppo Koposen kanssa on mukava hymyillä kilpaa.
Kesäkuuta on vielä jäljellä ja paljon kivaa on tiedossa. 21.6. vaihdetaan vapaalle ja hassutellaan Juhannus Golfin merkeissä. Yhdeksän väylän ”cross country” -rata rakennetaan sikin sokin Tawastin kauniiseen maisemaan ja pelataan leikkimielinen Texas-scramble. 20 euron kilpailumaksuun kuuluu myös herkullinen grilliateria. Tervetuloa kaikki (K18) mukaan!
Juhannuksen jälkeisenä maanantaina klo 18 starttaa 24 tunnin golfurakka, jossa kerätään rahaa Tawastin junioreille. 12 urheaa singelipelaajaa pelaavat kellon ympäri ja jokaisesta par-tuloksesta tai paremmasta kilahtaa kassaan tietty summa junioreiden hyväksi. Oma pelivuoroni on tiistaina klo 01-05. Mitäpä en tekisi junnujen hyväksi…! Haastankin nyt kaikki tawastilaiset mukaan tukemaan junnuja. Tehdään yhdessä hyvää. Alla on ohjeet tukitapahtumaan.
\"\"
Hyvää golfkauden jatkoa kaikille!
Terveisin,
Heikki Kajanto
Scroll to Top