Miesten M 70- sarjan lyöntipelin SM-kisat

Miesten M 70- sarjan lyöntipelin SM-kisat pelattiin keskiviikkona ja torstaina Porissa Yyteri Golfissa. Mukaan oli ilmoittautunut 89 pelaajaa ja 13 joukkuetta. Sää oli kaksijakoinen, keskiviikkona shortsikelit, lämmintä ja aurinkoista, torstaina sadetta, ei kuitenkaan rankkaa ja hiukan tuulta mausteeksi, onneksi kuitenkin melko lämmintä.

Yyteri Golf mainostaa itseään links-kenttänä. No, onhan se meren rannalla kuten links-kentät maailmalla mutta ero oikeaan links-kenttään on siinä, että niillä oikeilla ei ole juurikaan puita. Ne ovat varsin avoimia, pallo rullailee sinne tänne välillä pitkiäkin matkoja, pelaajan mielestä useasti varsin hallitsemattomasti. Yyterissä on puita sitten ihan tarpeeksi, väylät suurelta osin varsin kapeita eikä kovin rullaavia. Jos kuvittelee olevansa tarkka draivaaja, kannattaa käydä Yyterissä kokeilemassa pitääkö mielikuva paikkaansa. Ettei vaan nyt sattuisi mitään! Ja vaikka väylien sivut näyttivät vähäpeitteisiltä niin kylläpä pallot sinnekin välillä katosivat.

Tawastista oli mukana neljä pelaajaa plus joukkue. Mitään riemun kiljahduksia ei tulosluettelo tuottanut, ei saatu toteutettua omaa pelikirjaa. Pientä haparointia siellä täällä ja se tahtoi kostautua parin vaihtumisella bogeyhyn tai vielä pahempaan. Parhaiten selvisi Heikki Vehkaperä, joka sijoittui lopulta 42:ksi. Kari Anttonen oli sijalla 55, allekirjoittanut 63 ja Kari Lahtinen 82. Joukkueena Tawast löytyy sijalta 10. Mestariksi pelasi Pickalan Ari Vauhkonen tuloksella 148, kierrokset 76 ja 72. Toisia ne kapeat väylät eivät haittaa! Kakkosena oli Seppo Pakola, tulos 155. Muut olivatkin sitten kaukana takana. Joukkuekisan voitti Pickala. Naapurimme AGK sijoittui hienosti kolmanneksi joukkueella Risto Saari, Matti Mäkivirta, Seppo Eloranta. Onnittelut naapuriin hienosta pelistä!

SM-kiertue jatkuu meidän osaltamme ensi viikolla Salossa, jossa pelataan M 75- sarjan SM-kisa. Sinne lähtee vahva 6 pelaajan ja 2 joukkueen edustus puolustamaan menneiden vuosien hyviä saavutuksia.

Raportoi

Heikki

Scroll to Top