10 seuran ottelu Tawastilla

Teksti: Heikki Aaltonen

Senioreiden 10 seuran ottelu pelattiin Tawastin hyvässä syyskunnossa olevalla kentällä tiistaina 4.9. Alun perinhän tämä kisa pelattiin seitsemän seuran kesken eli mukana olivat Tammer Golf Aulangon Golfklubi, Messilä Golf ,Lahden Golf, Vierumäen Golfseura, Koski Golf ja Tawast Golf. Kukaan ei enää oikein tarkkaan muista, miten kisa on saanut alkunsa, mutta muutama vuosi sitten joukoa täydennettiin kolmella eli mukaan tulivat Hartolan Golfklubi, Kanava Golf ja Iitin Golfseura. Joukkueissa pelaa neljä nais- ja 8 miessenioria. Pelimuoto on pistebogey tasoituksin ja lopputulokseen lasketaan mukaan kahden naisen ja kuuden miehen tulos.

Säät olivat jälleen kohdallaan, joten mitään esteitä hyville tuloksille ei ollut. Viheriöillä riitti varmasti nopeutta vaativimmillekin pelaajille. Taisi väylä 12 aiheuttaa päänvaivaa joillekin, onhan sen viheriö aika haastava harvemmin kentällä pelaavalla, välillä omille jäsenillekin.

Kireähän kisasta muodostuikin. Tammer Golf onnistui kuitenkin uusimaan viime vuotisen voittonsa pistein 263. Tawast tuli kunniakkaasti toiseksi tuloksella 259. Paras sijoitus ikinä. Eroa vain 4 pistettä, harmittavan vähän eli 0,5 / pelaaja. IGS:n Jukka Härkönen pelasi parhaan tuloksen, 41 pistettä, Nenosen Pekka sijoittui toiseksi, pisteitä38.Paras tawastilainen nainen oli Räsäsen Tuula pistein 34. Härkösen Jukka pelasi myös parhaan tuloksen ilman tasoituksia. Hänelle kertyi lyöntejä vain 76. Kettusen Jari oli tässä luokassa toinen, hänellä lyöntejä 80.

Ensi vuonna kohdataan Kuusankoskella, sitten on vuorossa Messilä, Vierumäki, Lahti, Asikkala, Hartola, Iitti, Aulanko Tampere ja 10 vuoden kuluttua jälleen Tawast. Näitä odotellessa…

Vieritä ylös