Uutiset

Senioreiden seuraottelu TawG – NGK

Tiistaina 23.6 pelattiin Tawastin hyväkuntoisella kentällä perinteinen seuraottelu Nurmijärven Golfin senioreita vastaan. Tai oikeastaan kanssa, sillä tuo vastaan muistuttaa enemmän jostain muusta kuin lämminhenkisestä yhdessä pelaamisesta ja sosiaalisesta tapaamisesta, jossa toki lopulta jompi kumpi julistetaan tapahtuman voittajaksi. En nyt äkkiseltään muista  montako kertaa tätä seuraottelua on pelattu enkä voi tarkistaakaan, kun kiertopalkinto on useimmiten ollut nurmijärveläisten kaapissa. Sen muistan, että kun  aikanaan Harjattula ei enää saanut joukkuetta jalkeille kysyttiin nurmijärveläisten kiinnostusta asiaan. Ja vastaus oli positiivinen. Pelimuodoksi sovittiin alun alkaen muista otteluista poiketen tasoituksellinen lyöntipeli lähinnä Kilpeläisen Matin toiveesta. Hän kun on tosi innokas kilpapelaaja hyvällä menestyksellä ja arvostaa enemmän lyöntipeliä. Omana mielipiteenäni vaikkei sitä kukaan kysyisikään kannatan kyllä tällaisissa tapahtumissa pistebogeyta, jolloin yksi huono väylä ei pilaa koko kisaa. Meillä esimerkiksi voi huonolla onnella lyödä out of bounds sekä kakkosella että kolmosella, molemmat slaissin puolelta, jolloin kisa käytännössä on taputeltu. Pyysinkin vieraita ensi vuotta ajatellen edes harkitsemaan vaikkapa sääntöä, jolloin maksimitulos per väylä olisi oma par +2. Sama käytäntö, jota sovelletaan nykyisessä tasoituslaskennassa. Perästä kuuluu.

Sää oli varsin helteinen ja juomaa kului. Onneksi pahoja väsähtämiosiä ei tapahtunut, kaikki jaksoivat hyvin maaliin saakka. En ole syvällisemmin analysoinut, olivatko jälkilenkin tulokset radikaalista erilaisia etulenkkiin verrattuna, vaikeampihan se joka tapauksessa on eikä pelisää yhtään helpottanut asiaa. Sama kuitenkin kaikille.

Tuloksista päätellen kaikki olivat kohdillaan. Yksi oli kuitenkin kentän kunkku! Nenosen Pekka pelasi netto 67, jota pidän kyllä kovana suorituksena siitä huolimatta, että miehellä taitaa olla takana jo yli 50 golfkautta!!! Kokemusta ainakin on kertynyt. Hyvin pelasivat meikäläisistä myös Pekarilan Kiki, joka ekalla tiillä vasta kauhukseen huomasi, että kyse on lyöntipelistä että Mikkotervon Anna-Maija. Molemmilla netto 70. Papusen Jari ja Korkia-Ahon Maritta alittivat myös tasoituksensa tuloksella 71. Lauri Luru Lindberg pelasi tasan 72 ja ainakin täksi kaudeksi Hyvinkäältä meille siirtynyt Kerttulan Markku 73. Toivottavasti pysyy ensi vuonnakin vahvistamassa rivejämme. Harilon Juhan 74 samoin kuin allekirjoittaneen ja Sintosen Raimon 76 laskettiin vielä joukkuetulokseen. Saarenkannan Ritva pelasi 74, mutta kun joukkuetulokseen laskettiin vain 3 naispelaajaa jäi Ritvan tuloksen joukkueen ulkopuolella. Koko kisan parhaan scr-tuloksen pelasi vieraiden Pekka Iso-Herttua, jolle lyöntejä kertyi vain 82. Pekan tulos oli 83 ja Juhan 84.

Joukkuetulokseen laskettiin 3 nais- ja 7 miespelaajaa. Kotikentän taika piti tällä kertaa. Tawastin naiset keräsivät 211 pistettä, vieraat 220, miehet vastaavasti 509 vastaan 514, joten kokonaistilanne oli TawG 720, NGK 734. Näin kiertopalkinto jäi meidän haltuumme vuodeksi. Täytyy muistaa kaiverruttaa laattaan oikea nimi tältä vuodelta.

Vuonna 2021 tavataan jälleen Nurmijärvellä. Toivottavasti sään haltija on silloinkin yhtä suosiollinen.

Heikki

Scroll to top