Uutiset

Senioreiden Ryder Cup

Perinteinen Tawastin ja Aulangon senioreiden välinen reikäpelikisa Ryder Cup pelattiin viime viikon torstaina ja perjantaina. Kerta oli yhdeksäs eli voidaan todella puhua perinteisestä. Joukkueeseen kuuluu 4 nais- ja 6  miespelaajaa. Tällä kertaa oli sovittu, että naisista puolet on 50 v-sarjalaisia ja miehistä vastaavasti 4 nuorempaa sarjaa edustavia. Meillä joukkueen valinta perustuu täysin viikkokisojen scr-sarjan tuloksiin. Kisa on kaksipäiväinen, jolloin ensiksi pelataan 5 ”paras pallo”-ottelua kaksihenkisin joukkuein eli jaossa on 5 pistettä ja toisena päivänä mies miestä tai nainen naista vastaan henkilökohtaiset ottelut. Tällöin jaetaan 10 pistettä. Otteluparit pyritään tasoitusten perusteella valitsemaan mahdollisimman tasaisiksi, sillä pelit pelataan ilman tasoituksia niin kuin reikäpelin luonteeseen kuuluu.

Taistelun tiimelyksessä kärrykin meinaa karata

Ensimmäisen päivän jälkeen näyttikin, että parien muodostaminen noli onnistunut hyvin. Yksi miesten matsi päättyi tasan ja lopuista tawastilaiset voittivat 2 ja aulankolaiset samoin kaksi eli pisteet jaettiin 2½-2½. Jännitystä riitti toiselle päivälle.

Toisena päivänä naiset aloittivat. Tuijas ja Sisko johtivat omia pelejään puolessa välissä ja säilyttivät johtonsa loppuun saakka. Anna-Maija oli aluksi niukasti niskan päällä mutta joutui lopulta taipumaan Rakelille. Aila puolestaan käänsi alun tappioaseman lopulta voitokseen.

Ari yllätyksekseen oli tappiolla Ristoa vastaan, joka säilytti johtonsa loppuun saakka. Arin torstain huima tuloskunto, parissa kenttä ympäri, ei ihan kestänyt toista päivää. Kari ja Pekka johtivat puolessa välin ja korjasivat molemmat otteluvoitot nimiinsä. Jari joutui taipumaan Sepolle. Heikki V johti puolivälissä ja säilytti asemansa loppuun saakka. Allekirjoittanut oli yhden häviöllä puolessa välissä mutta takaysin eka seitsemän reikää parissa riitti varmistamaan voiton Eskosta.

Kun sitten lopulliset pisteet ynnättiin voitiin todeta, että kannu palasi Tawastin kaappiin pistein 9½-5½. Voitot ovat nyt hyväksemme 7-2. Ensi vuonna kohdataan jälleen kotikentällä. Jatkuukohan voittoputki vielä silloin?

Heikki A

Scroll to top