Viikkokisojen viimeinen 12.9.2024

Viikkokisojen viimeinen osakilpailu pelattiin torstaina, 12.9. Tawastin hyväkuntoisella kentällä. Mukaan lähti vielä 58 innokasta taistelemaan viimeisistä tarjolla olevista pisteistä. Sääkin oli tällä kertaa tasapuolinen siinä mielessä, että myös aikasemmin lähteneet saivat sadekuuron niskaansa loppurei’illä. Me häntäpään pelaajathan kastuimme heti kierroksen alussa. Onneksi sade oli lyhytkestoinen ja märät varusteet ehtivät kuivua kierroksen aikana.

Lähtöryhmiä oli vähän moderoitu, jolloin tiukimmin mitaleista taistelevat pyrittiin saamaan samoihin lähtöihin jännityksen lisäämiseksi. Onnistuttiinko vai ei, en tiedä. Ainakaan omalta osalta eipä juuri tullut seurattua tilannetta kierroksen aikana. Me pelaamme ja koneet (tai Heikkilän Ari) laskevat tulokset. Ihan tarpeeksi tekemistä kun yrittää huolehtia omasta pelistään. Ainoastaa yhden Sintosen tekemistä tuli hiukan seurattua. Taisi Kessu vetää kesän parhaansa näin kauden loppupuolella! Huikeaa menoa! Händäri taisi saada kyytiä.

N 50 lp hcp Saaren Pirkko pelasi 2 alle ja vei voiton. Rautavirran Pirkon par 72 riitti kakkossijaan. N 50 scr Inkeri Helen pelasi 92 ja kruunasi samalla kiertueen voiton. Itse asiassa kaksoisvoiton, sillä taisi mennä tasoituksellisenkin sarjan voitto samaan osoitteeseen. Miitta Nordenswan oli kakkonen tuloksella 93. Muistanko oikein, että Miitta olisi ollut ekaa kertaa mitaleilla? Nousevaa syyskuntoa. Suku velvoittaa!

N 70 sarjassa ei mitäänb uutta auringon alla. Sisko vei nimiinsä molemmat sarjat ja samalla molempien sarjojen kiertuevoitot. Räsäsen Tuula oli kakkonen ja Lonkan Riikka kolmonen. Pelaajapulaa vähän podettiin tässä sarjassa.

M 50 lp hcp piti pelata alle tasoituksen yltääkseen mitaleille. Järjestyksessä Ilkka Salonen, Timo Sankari, Risto Rintala mentiin, kaikilla netto 70. Tasoitus ratkaisi sijat. M 50 scr Juha Selin joutui toisen kerran tiukoille kun tällä kertaa Ilkka pelasi saman tuloksen 76. Juha vanhana kettuna hoiteli homman kotiin paremmalla sisääntulolla. Ei pilannut puhdasta sarjaansa.

M 70 pb tarkkailuni alla ollut Sintosen Raimo teki hurjan 44 pisteen tuloksen. Ei jättänyt muille mitään sanomista, ylivoimainen voitto. Heikki ”Vehkis” Vehkaperä on löytänyt pelin takaisin muutaman pienen sivuaskeleen jälkeen ja syntyi 39 pistettä ja 79 lyöntiä. Oliko yksi lyönti liikaa omaan ikään. Kyllä se sieltä tulee, ensi vuonna helpottaa! Virolan Esko räväytti 39 pistettä, olenkin hiukan ihmetellyt Eskon pelaamista, tulokset eivät oikein vastaa miehen taitoja. Tasoitus on liukunut liian ylös. Eiköhän se tällä menolla tipu oikealle tasolle. Ja Koposen Seppo sitten. 38 pistettä, jaksaa, jaksaa. Ihme ikiliikkuja. Oletteko muuten koskaan nähneet Seppoa huonolla tuulella? Aina hymy ja nauru herkässä. Hyvä esimerkki monille! Ei tämä nyt niin haudanvakavaa ole, ei ainakaan pitäisi! Harmosen Marttikin pelasi alle tasoituksen, 37 pistettä mutta se riitti tässä hurjassa joukossa vasta viidenneksi. M 70 scr Vehkiksen 79 riitti voittoon ennen Matti ”Mäkky” Mäkivirtaa, jolla lyönti enemmän. Kessun 81 riitti sijalle 3.

Näin on kausi tältä osin taputeltu. Lopulliset pisteetkin ovat jo nähtävillä. Aika loppuu niiden tarkempaan analysointiin tällä kertaa, pitää alkaa pakata, mutta sen verran vilkaisin, että jaossa olleista 24 mitalista AGK vei nyt 14. Tawastille jäi 10. Sarjavoitot menivät tasan 4-4, mutta hopeat Aulangolle 5-3 ja pronssit samoin 5-3.

Ensi vuonna sitten jatketaan. Hiukan on ollut keskustelua pienestä pelimuutomuutoksesta. Se selviää aikanaan. Toiveena on saada pelaajamäärät säilymään ainakin tällä tasolla, toivottavasti vähän ylöspäin. Ari on tehnyt hienot tilastot pelaamisesta. Jos jossain välissä ehdin ruotia niitä niin saatanpa muutaman rivin runoilla.

Hyvää loppusyksyä kaikille, kiitokset kuluneesta kaudesta. Nähdään jälleen ensi keväänä!

Heikki

Scroll to Top