Viides viikkokisa Tawastilla

Keskiviikkona pelattiin Tawastilla senioreiden kauden viides viikkokisa. Yhden yön aikana voi moni asia muuttua, niin myös sää. Kun tiistaina vielä satoi sen minkä kerkisi, niin keskiviikkona aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpöäkin riitti vanhoja luita lämmittämään. Kenttä vaan ei ehtinyt kuivua yön aikana, joten rullit jäivät vähäisiksi. Kaikki metrit oli itse lyötävä. Muutamalla väylällä olivat keltaiset tiimerkit aika edessä korvaamassa rulleja, mutta oli siellä sitten vastaavasti jotkut liput aika takareunoissa. No, mitäpä tuosta, kenttä pelataan niin kuin se on, vanha lajin sääntö. Toisille sopii, toisille ei, aina riittää puheen aihetta.

Märästä kelistäköhän johtui, ettei laskevia kortteja liiemmälti näkynyt. Hannu Jokinen sarjassa M50 pelasi 38 pistettä (-0,9), samoin Raimo Aho, M70 ja samassa sarjassa vielä Tauno Oksanen 37 pistettä (0,8). Lopuilla 102 pelaajalla sitten joko 0,0 tai +0,1. Pelaajamäärä oli kauden ennätys, alkavat senioritkin heräillä talviuniltaanJ. Naisten puolella parhaan tasoituksettoman tuloksen pelasi Erja Helen-Salonen, jonka kortista löytyi vain 88 lyöntiä. Miesten paras oli Reijo Vuorinen, 84 lyöntiä.

Kisat jatkuvat ensi viikolla Everstillä. Sitten pidetäänkin pieni tauko, ja homma jatkuu taas elokuun alussa.

Vieritä ylös