Sennut jälleen Hugolla

Eipä olisi sää voinut paljon parempi olla kun seniorit pelasivat seitsemättä osakilpailua Hugolla. Kentällä, joka täyttää 80 vuotta ja on Suomen vanhin samassa kuosissa oleva. Tali on toki vanhempi, mutta sitä on muuteltu kait moneenkin kertaan. Tällä kertaa mukana oli 77 pelaajaa, puolet aamu- puolet iltavuorossa. Iltavuorossa oleville taisi taivaalta tulla muutama tippa, mutta ei tainnut paljon peliä haitata.

Päivän kohokohta oli varmasti jälleen kisassa tehty Hole in One. Seppo Eloranta, mies jonka kanssa olen yhteisellä Hanen kurssilla vuonna 1993 aloittanut oman golfpelaamiseni, pamautti väylällä 6 pallonsa kuppiin yhdellä lyönnillä. Ja niinkuin Seppo itse mainitsi ei mikään rulliholari vaan yhdellä pompulla reikään. Onneksi olkoon Seppo!

N50 sarjassa taisto oli tiukkaa. Anna-Maija Mikkotervo oli voittaja tuloksella 64. Hieno tulos. Pirkko Saari oli kolmas tuloksella 67, johon ylsivät myös neljäs Sisko Partanen ja viides Tuula Räsänen. Scr-tuloksissa paras oli Erja Helen-Salonen, jonka tulos oli 82. Lyönnin jäi Tuija Herbst ja kaksi Pirkko Saari.

N70 sarja pelasi pistebogeyta. Eniten pisteitä keräsi Tuula Lehto, 38. Sinikka Ritoranta pelasi tasoitukseensa, tulos 36 pistettä Paula Paakkari-Kaukosella ja Tuula Ruuskalla oli pisteitä 35. Tuula Lehto voitti myös scr-sarja tuloksella 92. Paulalla oli kaksi lyöntiä enemmän ja Rakel Marinilla kolme enemmän.

M50 lp hcp sarjassa käytiin myös tiukka taisto voitosta. Reijo Vuorinen nousi lopulta voittajaksi hyvällä sisääntulolla 29. Reijon tulos 64. Lyönnillä taipuivat Matti Torkkeli ja Eero Pullinen sekä Seppo Jaurto tässä järjestyksessä. Reijon brutto 77 riitti voittoon myös scr-kisassa. Matti jäi lyönnin. Ari Heikkilä oli kolmas tuloksella 79.

M70 sarjassa pelattiin pisteistä ja paljon niitä kertyikin. Eniten Markku Asikaiselle, jolle niitä kirjattiin peräti 41. Paljon ei hävinnyt ikinuori Seppo Koponenkaan, vain yhden vaivaisen pisteen. Kolmas oli Henrik Rosendahl pistein 38. Vielä neljäskin, Matti Kilpinen pelasi 37 pistettä eli alle tasoituksensa. SCR-tuloksissa paras oli tällä kertaa allekirjoittanut, joka pelasi ensimmäisen kerran golfurallaan Hugon tasoitukseensa. 28 vuotta se kesti. Helppo kenttä, sanottiin aikoinaan, mene sinne laskemaan tasoitustasi. Kaima Vehkaperä oli toinen, tulos 86, jolla samalla tuloksella Lauri Lindberg jäi tällä kertaa kolmanneksi. Tapani Nousiainen oli neljäs tuloksella 86 ja Seppo Koponen  viides tuloksella 87. Jos en ihan väärässä ole niin Sepon tulos on vain lyönnin suurempi kuin hänen ikänsä!!! Siinä meille nuoremmille tavoitetta.

Seuraavan kerran pelataan Tawastilla 2.9. Sitten onkin viikon välein loput kisat ja kauden voittajia päästään juhlimaan 16.9 jälleen Tawastilla.

Heikki

Scroll to Top