Seniorit Hugolla

Järjestyksessään seitsemäs senioreiden viikkokilpailu pelattiin Hugolla. Edellinen kisahan Tawastilla jouduttiin perumaan kovan sateen vuoksi ja se siirrettiin pelattavaksi 30.8. Siihen kisaan ilmoittautumiset ovat voimassa ja uudetkin voivat tulla mukaan.

Nyt oli kelit kohdallaan. Lämmintä, aurinkoakin eikä tuulikaan haitannut, golfarin ihanne sää. Mistähän sitten johtui, ettei tulostaso muodostunut kovinkaan ihmeelliseksi. Onkohan vain niin, ettei se Hugo ihan helppo kenttä olekaan niin kuin minullekin aikoinaan vakuutettiin. Ei tarvita niin pitkiä mutta sitäkin suorempia lyöntejä. Eivät tainneet ainakaan kaikkien mielestä lippujen paikatkaan olla ihan helpoimmasta päästä ja kun tiedetään, etteivät Hugon viheriöt ole maailman helpoimpia putata niin siinäpä selityksiä, joita meiltä golfareilta aina riittää! Mukana oli kuitenkin 81 pelaajaa, ihan hyvä määrä, tämän kauden keskiarvoa.

Ainoana alle tasoituksensa pelasi M50-sarjan voittaja Juha-Pekka Järvinen, jolle pisteitä kertyi 38. Lyöntipelitulos oli tasan 68 eli kentän par. M70-voittaja Pekka Rysä keräsi 36 pistettä ja 68 lyöntiä eli selvisi omilleenJ. Ilman tasoitusta parhaan naisten tuloksen teki tällä kertaa Tuija Herbst, jolle sarjan voitto heltisi tuloksella 82. Miesten puolella kingi oli nyt Kari Lahtinen tuloksellaan 80.

Kiertue jatkuu viikon kuluttua Tawastilla, jossa pelataankin nyt kaksi peliä peräkkäin eli myös 30.8. Elokuun viimeinen viikko onkin oikein super-viikko, sillä tiistaina 29.8 pelataan Tammer Golfissa 10 seuran ottelu, johon joukkue valitaan ensi viikon kisan jälkeen, sekä samana päivänä seuraottelu Nurmijärvellä. Siihen porukkaan mahtuu vielä mukaan ja halukkaat voivat ilmoittautua normaaliin tapaan. Ei kustannuksia ja saa vielä lounaankin syödäkseen. Saman viikon to-pe pelataan vielä TawG.n ja AGK:n välinen Ryder Cup, johon valitaan ensi viikon kisan jälkeen parhaat scr-pelaajat, 4 naista ja 6 miestä.

Heikki Aaltonen

Vieritä ylös