Seniorit helteessä Tawastilla

Puolimatkan krouvissa ollaan. Senioreiden kuudes osakilpailu pelattiin helteisessä säässä Tawastilla keskiviikkona, 28.6. Ei ollut edes tuulta vilvoittelemassa, kerrankin sitä olisi hiukan kaivattu. Liika lämpökö vai mökkikelit, mikä lie, mutta vain 64 kilvoitteli tällä kertaan pisteistä. Kenttä alkaa pikku hiljaa toipua kevään järkytyksistä. Tulostasosta päätellen pahempia moitteita ei voi esittää. Viiden parhaan joukkoon päästäkseen piti pelata vähintään tasoitukseensa, N 50- sarjassa tosin neljännellä ja viidennellä oli 35 pistettä eli yksi alle. Vastapainoksi M 70-sarjassa neljännellä ja viidennellä 37 pistettä.

N 50- sarjassa Johanna Suoranta jatkoi voittokulkuaan. Pb 41 pistettä on kova tulos. Myös Marittan 39 osoittaa hyvää kesäkuntoa. N 70 pb-pisteitä keräsi eniten Tuula Lehto 40 pistettä. Scr-sarjaa hallitsee suvereenisti maajoukkueeseenkin valittu Erja Helen-Salonen, 83 lyöntiä. Onnea Erjalle näin koko senioriporukalta ja menestystä EM-kisoihin.

M 50 pb-sarjassa eniten pisteitä löytyi Jyrki Backlaundin kortista eli 40 pisteellä heltisi voitto. Aina tasaisesti pelaava Jari Papunen oli toinen pistein 38. Scr-sarjan voitti tietty Juha Selin tuloksella 76. Ei ole taidot minnekään kadonneet ja yksi kaupungin komeimmista swingeistä näyttää edelleen kadehdittavan hienolta. Vanhat herrat sarjassa M 70 näyttivät, että kyllä vielä lähtee! Jos pistein 42 jää toiseksi ja pisteet 40 riittävät vasta kolmanteen sijaan niin kovaa mennään. Näin vaan kävi tällä kertaa. Kyyrän Reijo nappasi voiton pienemmällä tasoituksella ja jätti Larion Mikon tokaksi, molemmilla pisteitä siis 42. Se kolmas oli pääministerikaima Matti Vanhanen. Alkaa jalka parantua Matilla. Scr-puolella Anttosen Karin 82 oli päivän toiseksi alhaisin lukema. Vähän on Karikin alkukaudesta hakenut lyöntiä mutta näytti nyt vaarallisuutensa. Tarkkailun alainen!

Seuraava viikkokisa pelataan 20.7. Sitä ennen keritään mittelöimään mm. suomenmestaruuksista ensin ensi viikolla M70 sarjassa Pickalassa ja seuraavalla viikolla M75 sarjassa Lakesidessa. AlueTourin kisa pelataan Tawastilla 19.7, sitä ennen vielä 7.7. kaupunkiottelu Kytäjällä. Ei ehdi seniori sammaloitua. Eikä tämä tähän lopu. Seuraottelu Kotkassa pelataan 27.7. Kutsu tulee ihan lähipäivinä ja ilmoittautuminen avataan välittömästi kutsun saavuttua kilpailukalenterissa. Yhteiskuljetus kuljettajana Pertti Lehto on jo tilattu. Toivottavasti saadaan iso joukko bussiin virittäytymään tunnelmaan. Kotkassa on aina ollut mukava pelata. Meripäivätkin avautuvat silloin mutta taidamme olla jo hiukan liian vanhoja sinne, tai ainakin osa meistä. Puhun vain omasta puolestani.

Näissä merkeissä

Heikki

Scroll to Top