Seniorikiertue kolmatta kertaa Hugolla

Poikkeuksellisesti torstaina pysähtyi senioreiden kesäkiertue kolmatta kertaa tällä kaudella historiallisella Hugolla. Vähän heikko sääennusteko karkotti suuren joukon pelaajia vai joko kausi alkaa osalla olla paketissa. En tiedä, mutta vain 57 pelaajaa ilmestyi lähtöviivalle. Tämän kauden pienin pelaajamäärä. Nyt selvittiin pelkillä aamupäivälähdöillä. Ensimmäiset starttasivat kello 8.30 ja viimeiset kello 11, joten puolikkaiden välissä ei taukoaikaa juuri kahvikupillista enempää ollut. Sääkin oli ennustetta parempi, kahden paikkeilla alkoi hiukan tihkuttaa, muuten luulenpa, ettei se tulostasoon juurikaan vaikuttanut. Enemmän taisi vaikutusta olla viheriöillä. Ne oli ilmastoitu, hiekoitettu ja jyrätty, niin kerrottiin. Kun Hugon viheriöt eivät muutenkaan ole kaupungin helpoimmat putata tuli vaikeuskerrointa huomattavasti lisää. Sanotaan, että pitäisi päästä aina puttaamaan alapuolelta, mutta toisin kuin ammattilaiset me emme ehkä ihan aina onnistu sijoittamaan palloa juuri sinne reiän alapuolella. Hyvä, jos lähestymisen saamme edes viheriölle. Sekin olisi jo suuri saavutus. Toisaalta, kun kolmella kentällä pelataan, niin kaikkien kenttien viheriöt ovat erilaisia ja täytyy vain yrittää sopeutua kulloisiinkin olosuhteisiin. Helpommin sanottu kuin tehty, vai mitä. En kehtaa kertoa, montako kertaa itse puttaisin kierroksen aikana. Totean vain, että tässäkin lajissa harjoitus tekee mestarin. Vuosia sitten, kun sisäpaikka talvella oli ensin Verkatehtaalla ja sitten Vanajantiellä eikä talvella ollut muutakaan tekemistä puttailin parin kaverin kanssa sellaista 1000 putin viikkovauhtia läpi talvet. Aika harvoin tulee enää kolmen putin viheriöitä. Tämä ei ole itsekehua vaan toteamus harjoittelun kannattavuudesta. Se siitä!

Edellä olevasta jo saattaa arvella, että tulostaso ei tällä kertaa mitenkään häikäissyt, mutta paremmuusjärjestykseen pelaajat saatiin nytkin. Ritorannan Sinikka ja Pullin Arvi olivat ainoat, jotka pelasivat tasoitukseensa, kukaan ei alle. Onnittelut heille hienosta suorituksesta! Hännisen Pertti keräsi 35 pistettä, kaikki muut hiukan vähemmän. Parhaan scr-tuloksen pelasi Erja Helen-Salonen, 82. Miehistä Esko Virola ja Lauri Lindberg kirjauttivat 83 lyöntiä.

Näin tällä kertaa. Kaksi on vielä jäljellä. Ensi keskiviikkona mitellään viimeistä kertaa Tawastilla, jolloin on vielä mahdollista kohentaa sieltä saatavaa pistetiliä. Kiertue päättyy sitten 20.9 Everstillä. Koitetaan organisoida silloinkin yhteislähtö ja sarjojen kärjet samoihin lähtöihin, niin saadaan vähän lisäjännitystä kisaan.

Scroll to Top