Senioreiden viikkokisan tilastoa

Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu. On aikaa hiukan koota yhteen mitä saatiin aikaiseksi kesän aikana. Lyhyesti yhteen vedettynä osanottajien lukumäärä taisi pysyä melko ennallaan. Tawastilaisista kisoihin ottaa osaa selvästi enemmän kuin aulankolaisista, lähes kaksinkertainen määrä. Jos tämän suhteuttaa jäsenmäärään, on ero vielä huomattavasti suurempi. Suorituskertoja kertyy tawastilaisille tämän myötä myös selvästi enemmän. N50, N70 ja M50 sarjoissa meitä oli noin puolitoistakertainen määrä aulankolaisiin verrattuna ja sama näkyi suorituskerroissa. M70-sarjassa ero oli kaksinkertainen. Hiukan huolestuttaa N70-sarjan osanottajien vähäinen määrä. Aikaisemmin ikäraja oli 65 ja silloin muistaakseni suhde N50-N65 oli toisin päin. Mikähän tässä nyt sitten olisi hyväksi? Osanottajien lukumäärä pysyi lähes ennallaan, mutta suorituskerrat putosivat noin sadalla. Kesän säillä lienee jonkin verran vaikutusta asiaan. Enempää en lähde asiaa pohtimaan.

Sarjajako ja pelitapa oli lievästi sanottuna sekava. Liikaa sarjoja, joissa sitten kuitenkin samat naamat pärjäsivät. Aiheutti palkintojen jaosta kaaosmaisen tilanteen. Kiitos ei enää koskaan vastaavaa. Onneksi on talvi aikaa miettiä uusia kujeita.

Tässä tärkeimmät tunnusluvut kaudelta:

\"\"

Vieritä ylös