Senioreiden seuraottelut alkoivat voitolla

\"\"Senioreiden kauden ensimmäinen seuraottelu Kurkia vastaan pelattiin tiistaina 30.5. Sääennusteessa kerrottiin mahdollisesta sateesta iltapäivällä mutta tällä kertaa sade antoi onneksi odottaa itseään vaikka luonto sitä ehkä kaipaakin. Sää oli oikein oivallinen golfin peluulle, aurinko paistoi, tuuli ei haitannut, väylillä sai hyvät rullit ja sehän senioreille sopii. Kiertopalkinnossa on ensimmäinen kaiverrus vuodelta 1997, joten oli 20-vuotisjuhlaottelu. Toisen laskutavan mukaan nyt pelattiin kyllä 21:s kerta.

Viimeiste kolme vuotta kiertopalkinto on majaillut Kirkkonummella kurklaisten palkintokaapissa. Oli aika palauttaa pokaali Hämeeseen. Pelimuoto oli pistebogey, joukkueissa 16 pelaajaa, joista kahdeksan parhaan tulos huomioitiin siten, että mukana oli oltava vähintään kahden naispelaajan tulos. Kun pisteet oli ynnätty voitiin todeta, että hyvin onnistuttiin. Tawastilaiset keräsivät 270 pistettä kun kurklaisille niitä kertyi 256. Niinpä ei muuta kuin pokaalikaivertajalle uutta merkintää varten. Henkilökohtaiset tuloksen voi lukea nettisivuilta kilpailukalenterista.

Scroll to Top