MESTISENNAKKO Miehet A-sarja

TAWAST GOLF MESTARUUSKILPAILUT 2021

\"\"Sain suuren kunnian kirjoittaa jälleen Mestisennakon. Suhtaudun tähän kunniaan ilolla ja riittävällä vakavuudella. Lasissa on erinomaista Rieslingiä (ylähyllyltä totta kai) ja Spotifyssa soi Justin Bieber (?).

Ennen kuin siirryn käsittelemään Mestisten, käsissä suorastaan värisevää ennakointia, haluan hetken pohtia Justinin tahdissa miksi Tawast tuottaa vuodesta toiseen erinomaisia kilpapelaajia ja miksi on tärkeää, että seura tukee ja kannustaa kilpapelaajiamme. Nimilista menestyjistä on pitkä.

Nuorempana seurasimme rangella Selinin Juhan suoratoistettavaa svingiä ja kuuntelimme miltä sweet spot oikeastikuulostaa kun Power Builtin blade räjäytti Titun Tour Balatankorkeaan kaareen. Viereisellä paikalla Vilmusen Jopan pehmeä svingi aiheutti kateutta, joka ei ole vieläkään laantunut.

En edes osaa luetella kaikkia menestyjiämme mutta kyllä ääni värisee ja Rieslingiä kuluu, kun nimet Selin, Vilmunen, Perälä, Ahtiainen, Virola, Koskinen, Sairanen, Wilska, Juvonen, Luokomaa, Laine Helen, Kuitunen, Nylander, Malin, Eerola,Sahla, Hiltunen, Nukari, Pönni jne. laitetaan samaan lauseeseen. Mm. nämä upeat golfarit ovat Tawastilaisia SM-mitalisteja. Olisiko aika koota Tawastin klubin seinille Hall of Fame?

Vuosien saatossa esikuvamme Tawastissa ovat vaihtuneet, mutta yksi on aina ollut selvää; seuramme Tawast Golf on aina tukenutkilpapelaajiamme heidän golfurallaan. Ollaan siis ylpeitä seurastamme, seuratyöstämme sekä upeasta yhteisöstämme. Ei ole Tawastia parempaa. On mahtavaa tuntea seuran yhteisöllisyys joka kerta kun saavun klubille. Minä, me, Tawast.

Edelleen tiistaipelimme (McTour, entinen Orava) kokoaa pelaajamme joka viikko kasvattamaan Edustuspelaajiemme kisarutiinia ja paineensietokykyä. Ei taida sellaista kisatilannetta tai betsiä löytyä, että meidän miehillämme keppi värisisi kädessä,kun kisoja ratkaistaan.

Ja hei, kaikki tänään perjantaina klo 13 juhlimaan Kerttu Hiltusen ja Tuomas Nukarin SM-mitaleja viime viikonlopun Erkko Trophysta!

Mennään siis arvioimaan tulevan Mestisviikonlopun kepin värinöitä, menestyjiä, yllättäjiä ja niitä, jolla ei sunnuntaina värise kuin alahuuli.

Mestarisuosikki #1 Tuomas ”Boris” Nukari

Ei tarvitse kuin kävellä parkkipaikalta klubille niin kyltissähän se lukee; Tupe Nukari. Viime vuonna hallitseva mestari kyykytti meitä kymmenellä lyönnillä (Tupe 214 lyöntiä, Lehto 224 lyöntiä). En keksi oikein mitään muuta keinoa estää tämän LentävänHollantilaisen mestaruutta, kuin että joku piilottaa perjantaina iltapäivällä hänen koppimönkkärinsä avaimen tai jos hänen tyttöystävänsä (Miss Helsinki) näkee yhteisen retken Ikeaanperjantaina tärkeämpänä. Tosin epätuoreessa muistissa on vielä Tupen vuoden 2010 Mestissijoitus 20. kierrosten ollessa 86-77-84…

Hellät haastajat

Marko ”Enska” Helen

Uskon, että kun Helgen laittaa haastajien listalle niin tämä lyönti-ihme löytää sisäisen itsensä, karjuu ykkösteellä kuin leijona ja pystyy haastamaan Tupen Mestaruustanssiin. Ykköskiekalle 65 tauluun ja Tupelle tulee mieleen vuosi 2010. Tanssin askeleet ovat valmiit. Tanssin nimi on Markon two-step ja meitä kaikkia viedään sinne missä rakkautta ei jaeta, Helgen karuselliin.

Ville ”IsoReisi” Kuronen

Tämäkin päivä sitten koitti, että Wilsonista kasvoi mies (golfissa) ja laitan hänet mestaruuden haastajaksi. Pallo lentää käsittämättömän pitkälle ja tarkasti. Tänä kesänä hän upotti uransa ensimmäisen yli kolmemetrisen puttinsa ja itseluottamus kasvoi saman tien potenssiin 6,34. Tuloksentekokyky on erinomainen ja mies on pelissään tasainen kuin Kekkosen kalju kiillotettuna. Kehityskohteina henkinen vahvuus ja pelin epätasaisuus. On siviilissä Harrin Padel Fan Clubin puheenjohtaja. Vaihtoi imagosyistä Bemarin Mersuun.

Henri ”HenaNylsy” Nylander

Kun on seurannut tänä kesänä Nylsyn peliä niin siitä paistaa läpi rakkaus, lajiin ja tyttöystävään. Nylsyn pelitapa kuvastaa sitä peruskalliota, jota hän suhteessaankin toteuttaa; pieni fade saattaa kaartaa väylän reunaan mutta ei ikinä roughin puolelle. Nylsy on oivaltanut, että niin golfissa kuin rakkaudessa pehmeät kädet ja jäykkä varsi ovat avain menestykseen. On aloittanut kirjoittaa keittokirjaa pääraaka-aineena sienet ja yritit. Kustantaja Otava.

Karri ”not-so-Gyproc” Sahla

Pitkästä aikaa huippukautta pelaava Karri on intoutunut vieraskentillä melkoiseen tulostehtailuun. Oma kotikenttämme on tuottanut Karrille vaikeuksia, mutta uskon, että silmissä siintävä mestaruus sulattaa Sählän sydämen ja kun ykkösteellä on kyynelet pyyhitty (Saulin toimesta) niin mies on valmiina taistoon. Karrin pedantista valmistautumisesta saatiin torstaina oiva esimerkki, kun hän kiersi kenttää kahden vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Tämä mies ei jätä kiveä kääntämättä, kun menestystä haetaan. Mies vaihtoi myös vastoin kaikkia uskomuksia Golfin ympäristöystävälliseen Teslaan ja liittyi samalla Vihreisiin. Puoluekokouksessa tämä Persulainen Vihreä herätti hieman ihmetystä, mutta siihen Karri tokaisi: ”maailma muuttuu Eskoseni”. Tiettävästi kokouksessa ei ollut ketään Esko-nimistä.

Santtu ”Aerobic” Malin

Vähän jopa ärsyttää laittaa aina Santun nimi tänne. Mies pelaa 2,5 kierrosta golfia joka kesä ja silti taistelee mitalisijoista joka vuosi. Seuramme suurin (hukattu) lahjakkuus kävi aikoinaan kyykyttämässä maajoukkuekavereita ja jatkaa vuosittaista sortoamme Mestiksissä. Viime vuoden kuudes sija oli silkkaa lahjakkuutta. Ei käytä golfkentällä ikinä alushousuja ja laittaa aina ensin vasemman kengän jalkaansa.

Jonne ”Palokärki” Eerola

Hymyilevän kostajan hymy hyytyi tiistaina, kun PadelHarri laittoinmiehen reikäpeleissä laulukuoroon. Tätä edelsi lähes kuuluisaan Dual in the Suniin verrattavissa oleva bogijuhla joka vei miehet viidelle jatkoreiälle. Joskus katkerasta tappiosta kylvetään voiton siemen ja siihen uskon Jotzken kohdalla. Mies osaa palloa mailallaan käsitellä ja uskon, että kyse on enemmän motista kuin osaamisesta. Tulemme näkemään ykkösteellä miehen lutuisenhymyn sekä kovan ykköskiekan. Jonnen lempiväri on punamusta ja lempijuoma ilmainen. Puoluekanta sos.dem. ja saanut vasta ensimmäisen rokotuksen.

Siinä ja Tässä

Nämä miehet voisivat kolkutella mitalisijoja mutta kun ei. Ehkä kympin sakkiin hyvänä päivänä. Tai sitten ei.

Karri ”Kyy” Lehto

65 vai 85? Kun Kyy ennen ekaa lyöntiä selvittää tämän mysteerin itselleen niin voi taas pelata golfia niin kuin osaa. Ja osaahan Kyy. Välillä Kyy unohtaa sen itsekin. Tuleva kohokohta on Edustuksen kutsuminen Varpajaisiin. Voi kun meillä tulee olemaan kivaa. Kyyn harrastus on käsityöt ja puutarhan hoito.

Antti ”Andy” Ahava

Driver kädessään on intergalagtinen ohjus joka tuhoaa jokaisen väylän. Miehestä on kehittynyt melkoinen pallon piiskaaja mutta mutta…Drive for the Show, Putt for the Dow..Tämä mainio seuramies hakee pelimotivaatiotaan mutta on erinomainen kannustaja sekä tsemppari. Valitettavasti tuloskunto on piilossa kuin Trumpin vaatimattomuus joten Top 10 on ihan maximi. Antin vasen reisi on isompi kuin oikea.

Harri ”Padel” Juvonen

Tämä veikeä multitalentti kolkuttelee jo omasta mielestään Padelmaajoukkueen ovia ja on uuden harrastuksen myötä saanut rentoutta myös golfiin. Johtaa McTouria ja esitykset ovat olleet vakuuttavia. Tuloskunto riittää mahdollisesti kympin sakkiin. Toki paljon riippuu millaiseen esitykseen innostuu Mestis-illassa. Eminem takaa, että mikä tahansa sijoitus ylipäätänsä on jo saavutus. Harrin vahvuus on liikkuvuus vertikaalisuunnassa ja korostuu portaikossa jossa moista notkeutta tarvitaan. Tupareita odotellessa HARRI!!!

Sauli ”Sadepisara” Lehtinen

Rainmaster väläytteli jo golfuran lopettamista mutta tuli sittemmin järkiinsä ja nähdään tänäkin vuonna Mestiksissä. Sosiaalisen median sananikkari on niitä harvoja pelaajia jotka nauttivat sateessa pelaamisesta ja odottaa nytkin vaihtelevaa keliä Mestiksiin. Loistava keskittyjä ja pelin edetessä uppoutuu täysin omaan peliinsä ja ryhmässä vallitseekin usein luostarimainen tunnelma. Erinomainen chippaaja. Lempiruoka puolikypsä paisti.

Aleksi ”Seve” Seppänen

Stadilaistunut Akaalainen on luonut viime vuosina kentillä mainetta luovalla pelitaktiikallaan ja nerokkaalla lähipelillään. On onneksemme pysynyt seuramme jäsenenä sekä luotettavan luotottajana Mestis-illassa. Seven pelikunto on hieman arvoitus, mutta betsiherkkyys rangella antaa siitä pienen aavistuksen. Vyöllä kuitenkin seuran mestaruus joten Hall of Fame materiaalia. Vuodelta 2000 Toijalan Mestaruus yösuunnistuksesta..

Heikki ”Hessu” Veteläinen

Tänä kesänä Finnish Senior Tourille keskittynyt Hessu saavutti kaikkien yllätykseksi maajoukkuepaikan ja lähtee edustamaan seuraamme sekä Suomea Slovakiaan kuun vaihteessa. Kaiken osuessa kohdalleen voisi kiilata itsenä kympin sakkiin jossa oli 2000luvun alkupuolella vakiovieras. Suosikkikappale ”Love is allYou need”.

Heikki ”Hese” Kajanto

Leikitteli kisaviikolla tuloksen -2 keluilta ja varmisti samalla paikan Mestisennakkoon. Händäri hipoo nollaa ja on yllätysvalmistänään alkavilla karkeloilla. Totuus lienee kuitenkin, että ei vaan riitä näissä karkeloissa. Hieno mies ja kapteenimme, mutta ei vaan riitä.

Myllymaat Jii ja Ooo

Silkinhienot pommikoneet ja Oula osaa jopa vähän lähipeliä. Joni upottaa aika ajoin pari puttia. Ei se vaan pojan riitä näissä piireissä. Tsemppiä kuitenkin!!

Wilskat J & J

Että on hienoa saada molemmat veljekset mukaan kisaan. Näistä herroista kirjoitetaan joskus vielä kirja ja se ei ole keittokirja. Tosin peli ei riitä. On kuin lähtisi Ladalla Formulakisoihin. Noup.

Olli ”meidän Pro” Tapola

Ilokseni huomasin, että Opa oli ilmestynyt viivalle. Viime vuoden reikäpelimestarimme kunto on minulle täysi mysteeri, saattaa olla myös Ollille itselleen.

Tomi ”Maca” Virola

Tuhannen tarinan mies on tänä kesänä pelannut entistä tiiviimminja väläytellyt tiistai-pelissä vanhaa osaamistaan. Voisiko pankki räjähtää tulevana viikonloppuna ja murtautuu TOP 10:iin? Tuskin,mutta SM mitalisti on aina SM-mitalisti.

Luokomaa, Koskinen, Ahtiainen, Järvinen, Kero, Ollikka, Salo, Virta

Kiitos osallistumisesta. Näin se vaan on.

Erityistunnustus Oonalle kun tule pelaamaan Mestikset. Kertulle tsemppiä Ruotsiin LETAS kisaan ja iso Respect ET-kisan parhaan amatööripelaajan saavutuksesta. Viivalta puuttuu Veikko ”Keisari” Hiltunen. Missä on Rontu?

Mahtavaa Mestis viikonloppua kaikille!!!

Scroll to Top