Mestikset lähestyvät – kierrokset nousevat

Seniorinäkökulma

Viikonloppuna pelataan monilla klubeilla niin myös meillä seurojen golfmestaruuksista. Valitettavasti vain pieni joukko jäsenistä osallistuu tähän kauden päätapahtumaan vaikka sen tulisi olla kaikkien kynnelle kykenevien yhteinen tapahtuma. Myönnän, että golfia voi aivan hyvin pelata myös muuten kuin kilpailu mielessä, esimerkiksi terveysvaikutuksia ajatellen tai sosiaalisena tapahtumana. Ihan hyväksyttäviä syitä. Silti toivon aina, että edes hiukan enemmän joukkoja sataisiin liikkeelle. Tietty, pelaaminen ilman tasoitusta on haastavaa, mutta se on ikiaikainen tapa mestaruuksia ratkottaessa. Jos oma tasoitus on luokkaa 20 ja samassa sarjassa pelaa kaveri, joka on tiputtanut oamn tasoituksensa esim. viiteen, niin ollaanhan siinä ihan erilaisessa asemassa voittoa ajatellen. Voisiko sitä kuitenkin ajatella ainutlaatuisena kokemuksena, en tiedä. Jokainen saa itse päättää, ketään ei jätetä osallistuupa kisaan tai ei.

M 50 sarja ei jostain syystä meillä houkuttele pelaajia. Mieluummin kisataan sarjassa B-miehissä. Ajatus. Jota aina en oikein ymmärrä. Sijoittua B-miehissä kymmenenneksi vai voittaa M50-sarja, siinäpä kysymys. Naapurissa tilanne on toinen. Äkkiä laskin, että siellä sarjassa M50 pelaa yli 30 miestä. Jokainen saa kuitenkin itse valita, minun  ei tarvitse ymmärtää kaikkea.

M 60 voitto näyttäisi ennakkoaselmien mukaan olevan kolmen kauppa. Anttonen, Heikkilä, Kettunen, kuka voittaa? Mutta, mutta. Eihän näitä kisoja pelattaisi, jos asia olisi näin yksinkertainen. Mitä tekee Topi Kumm, mihin yltää Aslak, entä Miika. Taavitsaisen Heikki on tasaisessa hyvässä iskussa, ei unohdeta häntäkään. Yllättääkö Toikan Pena. Monta kysymystä, joihin saadaan lopullinen vastaus sunnuntaina iltapäivällä.

M 70 sarjassa on nyt 12 pelaajaa. Missähän on Pönnin Topi?? Allekirjoittanut puolustaa viimne vuoden yllätysvoittoa, mutta pahaan aikaan iskenyt niveltylehdys jalassa estää kyllä täysipainoisen pelaamisen ja auton käyttöhän ei mestiksissä tule kuuloonkaan ilman pätevää syytä. Tämä ei sitä ole. Parhaani teen, katsotaan….. Vehkis on saanut pelinsä hyvään kuntoon, mutta vaihtelua ilmaantuu. Ehkä nyt kotikentällä tutuissa ympyröissä. Luru on aina pelannut tasaisesti ja jos putti kulkee, niin lyömätön mies. Virolan Esko väläyttelee ajoittain ja jos hänelläkin puttikammo hetkeksi helpottaa niin mitali häämöttää. Mitä tekee pitkien rautojen mestari Martti Hossi. Kadettikoulun miekkailuharjoituksistako periytyy tuo ilmiömäinen pitkärautapeli. Jotain maagista siinä kyllä on. Mihin yltää Ahtiainen, jos soketti pysyy piilossa. Vaarallinen mies, siis golfkentällä. Aina joku voi yllättää. Golf on täynnä yllätyksiä. Kaksi asiaa on kuitenkin varmaa, olosuhteet ovat samat kaikille ja joku on mestari sunnuntaina. Joko uusinnan kautta tai ilman. Niin kauan pelataa, että voittaja on selvillä. Arvalla mestaruutta ei ratkota.

N60- sarjassa taitavat Riitta ja Tuija mitellä keskenään. Mutta Sisko voi aina yllättää. Eipä nuolaista vielä ennekuin tipahtaa. Salaisuuksia enempää paljastamatta Sisko pelasi aika hyvin KanavaGolfissa keskiviikkona.

Tämä tällaista kevyttä huulenheittoa ja mielialan nostatusta ennen lauantaita. Älköön kukaan pahastuko, jos ei nimeä mainuttu. Kaikki ovat samalla viivalla ykköstiillä. Rehdisti ja reilusti viimeiseen hikipisaraan. Hellettä pukkaa, sanoo sääennuste. Muistakaa varautua sen mukaan, energiatasot ylhäällä ja riittävästi juotavaa, ei pelkkää vettä!!!

Heikki

Scroll to Top