Uutiset

Sennut kolmatta kertaa Tawastilla

Teksti: Heikki Aaltonen

Juhannuskokot on poltettu ja on aika palata taas sorvin ääreen. Senioreiden kuudes osakilpailu käytiin keskiviikkona 4.7 Tawastin kentällä. Mukana oli tällä kertaa 90 pelaajaa. Sää suosi tapahtumaa, ei satanut eikä ollut kova hellekään. Tuulikin loisti poissaolollaan. Mikäpä siinä oli tulosta tehtailla. Vähän taisi viheriöiden nopeus yllättää joitain. Nyt täytyy ymmärtää, että vaikean talven jälkeen leikkuukorkeutta on pakko pitää aika suurena, jotta saataisiin kenttä hyvään kuntoon elokuun suurta kisaa varten. Ymmärrettävää pieni purina mutta nyt on vain kestettävä. On luotettava kenttämestarin taitoihin ja tuettava häntä työssään. Jokainenhan meistä on suurempi asiantuntija kuin kentänhoidon ammattilainen, ainakin omasta mielestään, mutta annetaan tehtävään palkattujen hoitaa hommansa. Luonnon kanssa taiteillessa ei aina ole niin helppoa (paitsi arvostella toisten töitä).

Ja sitten itse tuloksiin. Parhaan scr-tuloksen pelasi Jari Kettunen, joka selvisi hienosti 77:llä lyönnillä. Miettusen Miika keräsi eniten pisteitä, 39 ja Miika brutto lyöntituloskin oli hyvä 80. Myös Saaren Risto alitti tasoituksensa, pisteitä 38, bruttolyöntejä 81. Ahtiaisen Raimo aloitti huimasti, etuysillä 22 pistettä. En tiedä mitä takaysillä tapahtui, mutta sieltä kertyi vain 14. Yhteensä kuitenkin 36 samoin kuin Nousiaisen Tapanilla.

Naisten puolella Räsäsen Tuula, Virtasen Sirkka ja Mikkolan Anna-Kaarina pelasivat tasoitukseensa. Parhaan lyöntipelituloksen teki Erja Helen-Salonen, 68.

Tasaista oli kaiken kaikkiaan. Kuinkahan ensi kerralla, kun kohdataan jälleen Hugolla 25.7. Silloin pienempi tasoitusryhmä niin naisissa kuin miehissäkin siirtyy lyöntipeleihin. Isommalla tasoituksella pelataan edelleen pistebogeyta.

 

Scroll to top