Naisten EM- joukkuekilpailu Tawastiin

\"\"Tawast Golfilla edessä hieno haaste
Myös Tawast Golfille kisojen järjestelykumppanuus on iso asia, ja toimitusjohtaja Lauri Manninen onkin innoissaan EGA:n positiivisesta päätöksestä: ”Hämeenlinna tunnetaan Suomen Tiilaaksona ja on äärettömän hienoa, että näin upea ja iso kilpailu saadaan järjestettäväksi juuri Tawast Golfiin. Vuosien saatossa on myös huomattu, että tapahtumia järjestettäessä alueen golfseurojen ”raja-aidat” madaltuvat ja kaikki alueen golfarit sekä golfyhteisöt puhaltavat yhteen hiileen toteuttaakseen kilpailijoille ikimuistoisen tapahtuman”.

Vuonna 1989 avatulla kentällä on järjestetty useita arvokilpailuja, viimeisimpinä vuoden 2016 lyöntipelin SM-kilpailut sekä vuonna 2018 pidetyt senioreiden joukkue EM-kilpailut yhdessä Aulangon Golfklubin kanssa. Tawast Golfin yhteisöllisyys takaa hyvät puitteet ja suuren määrän innokkaita, kilpagolfhenkisiä vapaaehtoistoimijoita laadukkaan tapahtuman toteutukseen. Kentän layout sopii erinomaisesti naisten kilpagolfiin ja haastaa varmasti pelaajat monimuotoisuudellaan.

Heinäkuu perinteinen kilpailuajankohta
Kilpailuajankohta on alustavan tiedon mukaan heinäkuun toisella viikolla. Nykymuotoisessa joukkuekilpailussa pelataan 36 reiän lyöntipelikarsinta, jonka jälkeen joukkueet jaetaan sijoitusten perusteella lohkoihin. Tämän jälkeen siirrytään reikäpeleihin, joissa karsinnan 8 parasta joukkuetta pelaavat mestaruudesta, ja muut joukkueet sijoituksista.

TEKSTI Golfliitto
LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ

Scroll to Top