Viikkokisat on saatu päätökseen, pisteet laskettu ja mitalistit selvillä. Pitivätkö ennusteet paikkansa?
N 50 hcp voittajahan oli jo selvillä. Pirkko vei ja Anna-Maija, Johanna ja Inkeri mittelivät muista sijoista. Anna-Maija, 89 pistettä nappasi hopean ja Johanna, 84 pistettä pronssin. Ennuste osui kohdalleen.
N 50 scr Inkeri oli jo voittanut. Muut sijat olivat tiedossa jo ennen kisaa, Marjut hopealle ja Johanna pronssille. Tänä vuonna jaetaan kuitenkin kullekin vain yksi palkinto ja se muuttikin palkintojen jaon aika erilaiseksi, sijoituksiahan se ei tietenkään mitenkään muuttanut. Marjut sai toiden palkinnon mutta Johanna oli jo saavuttanut kolmannen sijan hcp-sarjassa, joten palkinto seuraavalle. Mutta se oli Pirkko, jolla jo voitto taskussa. Seuraavana Anna-Maija, mutta hänelläkin jo toka sija saavutettuna. Pisteissä kuudentena oli Miitta mutta hänellä vain yksiosallistuminen Tawastilla,kolme olisi vaadittu. Seuraavana oli Heini mutta hänellä sama kohtalo, joten kolmannen palkinnnon sai sijalta 8 Merja. Näinkin voi joskus käydä!
N 70 hcp Sisko vei ilman viimeistä kisaakin. Auli nappasi kakkospalkinnon. Tuija oli kolmas mutta sijoittui paremmin scr-sarjassa samoin Anitta, joten kolmospalkinnon saa Ritva.
N 70 scr Tuija ykkönen jo valmiiksi. Sisko oli kakkonen ja Auli kolmonen mutta molemmilla paremmat sijoitukset hcp-sarjassa, joten kakkospalkinto Anittalle. Seuraavana oli Ritva mutta hän sai jo kolmospalkinnon hcp-sarjassa, joten Maritalle kolmospalkinto sijalta 6.
M 50 hcp voitto oli jo ratkennut, samoin kakkospalkinto. Kolmospalkinnosta kilvoitteli 7 pelaajaa. Timo K keräsi heistä eniten pisteitäö, mutta hän sijoittui paremmin scr-sarjassa, joten kolmospalkinto Reijolle.
M 50 scr oli Juhan heiniä. Viimeisen kisan perusteella Timo K vei hopean ja Ari pronssin.
M 70 hcp Risto oli jo tavoittamattomissa. Hannu nappasi hopean ja Harri pronssin.
M 70 scr voittomeni myös Ristolle,mutta kun hänellä oli jo voitto hcp-sarjassa ykköspalkinnon vei Matti. Kakkospalkinto Karille ja kolmospalkinto Artolle.
Hyvinhän nuo sijoitukset ennakossa osuivat mutta palkintojen saajia olisikin ollut aika vaikea ennustaa. Onneksi kone osaa laskea paljon paremmin ja tarkemmin!
Seurojen kesken sarjojen voitot jakautuivat tasan. AGK vei voiton sarjoissa N 50 ja M 70, TawG sarjoissa N 70 ja M 50. Siis tasapeli. Jos oikein laskin todelliset mitalisijat, menivät nekin tasan 12-12. Yhden palkinnon periaate muuttaa tilannetta hiukan, ei kuitenkaan paljoa.
Mitenkähän tämä aprikointi onnistui? Perästä varmaan kuulen.
TULOKSET 2025 LUETTAVISSA TÄÄLTÄ : https://tawastgolf.fi/senioreiden-viikkokilpailu/
Vastuu jälleen lukijalla!
Heikki