Seniorit vihdoin voittoon Kotkasta

Tiistaina, 3.8.2021 käytiin Tawastin kentällä jälleen perinteinen senioreiden seuraottelu Tawast vastaan KG Kotkasta.Tällä matsilla on todella pitkät perinteet. Ensimmäiset koitokset pelattiin jo 1990-luvulla, aloitteen tekijöinä kaksi pitkän linjan golfvaikuttajaa, meidän Heikki Erkkilä ja Kotkan Pekka Gynther. Pelimuoto on pistebogey. Alunperin joukkueissa pelasi 10+15 senioria, mutta 20-vuotistapahtum,an kunniaksi määrää nostettiin yli 30:neen. Niin kuin monasti ennenkin poikkeuksesta tuli vakinainen käytäntö ja nytkin kentällä nähtiin 61 pelaajaa. Kaikkia turvamääräyksiä tiukasti noudattaen voitiin toteuttaa yhteislähtö, joka tällaisessa kisassa on kaiken suola. Ei tarvitse odotella ja kaikki ovat yhtä aikaa maalissa, jolloin voidaan vapaasti seurustella myös vieraiden kanssa, mikä on yksi tapahtuman tarkoituksistakin. Pelataanhan siinä toki golfiakin hyvässä yhteishengessä. Yleensä Kotka on selvinnyt voittajana, Kotkassa ei ole taidettu voittaa kertaakaan, muutaman kerran kotona.

Sää oli golfin peluun kannalta erittäin hyvä ja kenttä vielä edellisen viikon SM-kisojen jäljiltä sopivan liukas viheriöiltään, ettei kotkalaistenkaan tarvinnut ujostella puttejaan. Kotkassahan on yleensä tunnetusti yhdet Suomen nopeimmista viheriöistä. Siinä varmaan yksi syy vaatimattomaan menestykseemme siellä.

Kun vajaan viiden tunnin uurastuksen jälkeen tarkasteltiin tulosluetteloa saattoi jo yleissilmäyksellä todeta, että nyt ei taidettu hävitä. Kympin sakissa oli peräti 7 tawastilaista, sokerina pohjalla Rintalan Eikan huikea 44 pistettä. Eikka itse hiukan epäili tuloksen oikeellisuutta, mutta näin lyönnit järjestelmään kirjattu eikä protesteja kuulunut. Kannattaa myös huomata kisan ikäpresidentin, aina ihailtavan nuorekkaan Seppo Koposen 38 pistettä samoin kuin Armas Loposenkin sama tulos. Golf sopii kaikille vauvoista vaareihin! Joukkuetulokseen sovittiin laskettavaksi 10 pelaajan tulos siten, että joukossa on vähintään kahden ladyn tulos. Tawastista joukkueeseen pääsi kun pelasi 34 pistettä, Kotkan osalta pisteen vähemmän. Lopputulos oli kuitenkin meidän eduksemme varsin selvä, 375 – 361. Vaikka kyse oli joukkuekisasta palkittiin vanhan tavan mukaan seurojen parhaat naiset ja miehet. Kotkalaisten parhaat olivat Sinikka Jukkara, 37 pistettä ja Eero Piispanen, 40 pistettä. Meidän joukkueesta parasta peliä esittivät Auli Ruokonen 35 pistettä ja jo edellä maihittu Eino Rintala 44 pistettä. Erikoiskisana lyötiin väylällä 7 lähin lippu. Sen voitti Maritta Korkia-Aho, joka swingautti pallonsa1,41 m etäisyydelle reiäästä. Näin jäi kiertopalkinto haltuumme vuodeksi. Kutsu Kotkaan ensi vuonna saatiin, joten perinne jatkuu.

Heikki

Scroll to Top