Uutiset

M 65 SM-kisat Tawastilla

Viime viikon keskiviikkona ja torstaina pelattiin sarjan M 65 suomenmestaruudesta Tawastin kentällä. Mukana oli huikea määrä pelaajia, kaikkiaan 131 oli kisaan ilmoittautunut. Suuresta pelaajamäärästä johtuen nyt pelattiin 1-10 tiin lähtöinä, Siitä huolimatta ensimmäiset lähtivät taipaleelle kello 8.00 ja viimeiset vasta kello 13.50, eli iso joukko pelaajia oli jo ruokailemassa kun viimeisille vasta heilahti lähtölippu. Golf on ulkoilmalaji eivätkä olosuhteet ole kaikille aina samanlaiset, tämä koettiin varsin selvästi ensimmäisenä kisapäivänä, jolloin sade, ajoittain varsin rankkakin, kiusasi etenkin jälkipäässä lähteneitä. Ei sieltä tainnut kukaan ihan kuivana kotiutua, mutta ehken alkupään lähtijät pääsivät hiukan vähemmällä. Toisena päivänä tuuli ajoittain ihan kunnolla. Kenttä oli saatu viritettyä kyllä varsin mainioon kuntoon, eipä noita viheriöitä olisi samoiksi uskonut kuin millä pelattiin toukokuussa. Viheriönopeus oli 3,1, jota voidaan pitää ihan kelvollisena vaikka minkälaisiin kisoihin. Vastaa siis jalkoina noin 10:ntä. Kansainvälisissä huippukisoissa lukema taitaa olla parhaimmillaan luokkaa 12, mutta ainakin omille pelaajille tässäkin oli tottumista.

Oli olosuhteet mitkä tahansa niin kovat ovat kovia. Se nähtiin nytkin keskiviikon jälkeen. Kärjestä löytyi Mäkivirtaa, Sallilaa, Haapalaa. Oli siellä Suomelakin ja Mäntykorpi. Yhtä vain etsittiin. Aina varma Ari Vauhkonen pelasi 10 yli eli 82, ja monet varmasti veikkailivat, että tällä kertaa Vauhkonen ei kärkeen nouse, olihan ero johtopalloon 8 lyöntiä ja Matti ”Mäkky” Mäkivirtaankin 6 lyöntiä. Vaan kuinkas kävikään. Matti Mäkivirta pelasi toisen kerran 76 ja se riitti kyllä voittoon, mutta Vauhkonen ylsi hirmuiseen kiriin. Takaysi 2 alle ja kokonaistulos 73. Sillä pokattiin hopeaa. Upea nousu. Kolmanneksi nousi Kotkan Veijo Suomela. On tuo Matti Mäkivirta vaan ihme mies. Yksittäisissä kisoissa joku voi hänet voittaa, mutta kun on isot kisat ja numerolappu rinnassa niin vaikea voitettava on tämä mies. Mestaruuksia kaikissa ikäluokissa, mihin on voinut osallistua. M75 ja M80 jäävät vielä odottamaan. Kai hän nekin aikanaan voittaa. Hatunnoston arvoinen suoritus!

Omista parhaiten selvitti kisan Kari Anttonen, joka lopulta sijoittui 7:ksi. Upea suoritus Karilta, kierrokset 83 ja 78. Jari Kettunen jakoi 19:ttä sijaa toiseksi parhaana tawastilaisena. Kaikkiaan meitä oli mukana yhdeksän eli kolme joukkuetta. Ykkösjoukkue sijoittui upeasati neljänneksi tasatuloksella kolmosen eli Tuusulan kanssa. Heillä toinen päivä oli hiukan eli 2 lyöntiä parempi. Kakkossijaan eroa oli vain vaivaiset kaksi lyöntiä. Joukkueessa pelasivat Kari Anttonen, Jari Kettunen ja Pekka Nenonen.

Näin on seniorisarjojen SM-lyöntipelit pelattu. Jäljellä on vielä reikäpelimesteruudet hiukan myöhemmin. Sinne pääsevät vain harvat ja valitut, toivottavasti myös joku tawastilainen. Ne kisat pelataan Nurmijärvellä. Palataan asiaan kun aihetta on.

Heikki

Työpaikkoja tarjolla Tawast Golfin klubilla

Haemme ravintolatyöntekijää loppukaudeksi

Haemme tarjoilijoita Tawast Golfin klubiravintolaan. Odotamme täysi-ikäisiltä hakijoilta kokemusta ravintola-alalta, iloista mieltä sekä reipasta otetta työhön. Etsimämme t­arjoilija omaa myös alkoholipassin sekä hygieniapassin. Töitä tehdään aamu- ja iltavuoroissa, joten olethan valmis vuorotyöhön sekä viikonlopputöihin. Työt alkavat sopimuksen mukaan elokuussa ja työsuhteen kesto sopimuksen kesto on loppukaudeksi (säiden mukaan arviolta syys-lokakuulle). Jos kiinnostuit, niin lähetä näköisesi työhakemus sähköpostitse ravintola@tawastgolf.fi osoitteeseen tai soita ja kysy lisää Tarja Luhtavaara: 040 198 8788.

Haemme caddiemastereita loppukaudeksi

Haemme asiakaspalvelijoita Tawast Golfin klubille. Työ pitää sisällään golfkentän vastaanoton työtehtäviä ja tärkeimpänä ominaisuutena arvostamme täysi-ikäiseltä hakijalta iloista mieltä sekä reipasta otetta työhön. Töitä tehdään aamu- ja iltavuoroissa, joten olethan valmis vuorotyöhön sekä viikonlopputöihin. Työt alkavat elokuussa(sovittavissa) ja määräaikainen työsopimus jatkuu arviolta lokakuun puoleenväliin saakka.  Jos kiinnostuit, niin lähetä näköisesi työhakemus sähköpostitse osoitteeseen iiro.nurminen@tawastgolf.fi tai soita lisätietoja 0400-198979.

Caddiemasterin työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu niin tiskin takana kuin puhelimessa, peliaikojen varaus, golfkilpailujen järjestelyt ja tulospalvelu, myynti proshopissa, sekä muut monipuoliset golfkentän toimintaan liittyvät työtehtävät. Caddiemasterin toimisto on avoinna seitsemänä päivänä viikossa, työvuoroja on 3-6 / viikko. Lisätietoja kentästä ja toiminnastamme löydät kotisivuiltamme osoitteesta www.tawastgolf.fi

Huomioithan, että työpaikat täytetään heti sopivan hakijan löytyessä.

Tuusula Golf kuukauden vaihtokenttä elokuussa

Elokuun vaihtokenttä Tawastilaisille on Tuusula Golf. Varauksissa noudatetaan kunkin kentän vierasvaraus -käytäntö, vieraspelaajana suoraan täältä: TEETIME

Tawast Golfin osakas saa rajattoman vierailuoikeuden kuukausittain vaihtuvalle kentälle 1.5- 30.9.2021 välisenä aikana, veloituksetta. Vierailuoikeus on voimassa kullekin kentälle yhden kuukauden ajan. Osakkaan ei tarvitse etua erikseen lunastaa, se on automaattisesti oman osakkeen pelioikeudella pelaavan käytössä!

Tawast Golfin täydellä pelioikeudella pelaavaa saa 5-kentän vaihto-oikeuden itselleen hintaan 79€. Pelioikeudella pelaava saa rajattoman vierailuoikeuden kuukausittain vaihtuvalle kentälle 1.5- 30.9.2021 välisenä aikana. Vierailuoikeus on voimassa kullekin kentälle yhden kuukauden ajan. Kentät kaudella 2021 ovat: Lahden Golf, Hirvihaara Golf, Nurmijärvi Golf, Hyvinkää Golf ja Tuusula Golf. Vuokrapelaajana tilaat 5-kentän vaihto-oikeuden: iiro.nurminen@tawastgolf.fi  tai maksat Tawast Golfin caddiemasterille.

Tawast Golfiin vierailulle tulee Lahden Golf.

Naisten ystävyysottelu Espoossa 27.7.2021

Lähdettiin aamulla linja-autolla kohti Espoota. Päivästä oli luvattu kuumaa ja se kyllä toteutui täydellisesti. Kentällä ei juuri suojaa ollut, joten kierroksesta tuli todella raskas, toki samahan se oli myös kilpasisarillemme.

Hiukan jäi hampaankoloon tästä kisasta. Ensi vuonna on meidän vuoro järjestää tämä ystävyysottelu, joten hoidetaan silloin voitto koriin.

Tässä tulokset kisasta ilman turhia jaaritteluja:

ESPOON GOLF SEURA SLOPE TULOS
VUORINEN KIRSI 22 42
ERÄKANGAS KIRSI 20 41
LEIVONEN TUULA 24 28
VÄISÄNEN SEIJA 23 34
LEMETTINEN TUULA 23 33
KAARTINEN JOHANNA 24 33
TULOS 211
VERÄVÄINEN TIINA 27 32
LEMINEN LEENA 28 31
AURA GOLF
VIERINEN MAIJA 24 41
SALAHETDIN ARJA 22 38
JAAKOLA  JAANA 31 37
JOKINEN IINA 14 33
OINONEN JANE 19 32
MALMBERG ARJA 28 29
TULOS 210
AHLSTRAND KARITA 16 28
KESKINEN JOHANNA 25 24
TAWAST GOLF
TOIKKA MIRJA 28 36
PARTANEN SISKO 24 35
MIKKOTERVO ANNA-MAIJA 28 30
SIIRA ANU 23 27
RÄSÄNEN TUULA 26 27
KORKIA-AHO MARITTA 27 27
TULOS 182
TENO SIRPA 36 26
PEKARILA KIKI 23 21
 

 

Jatketaan harjoituksia,

T. Sirpa

 

 

 

Range suljettu tänään (29.7.) klo 18 eteenpäin

Tawast Golfin Range suljettu arviolta klo 18.00 eteenpäin tänään 29.7.2021.

Rangella asennetaan  uusia lippuja ja muita TopTracerin käyttöönottoon liittyviä välttämättömiä asennuksia.

 

Muut harjoitusalueet löytyvät rannasta alaparkkipaikan vierestä, puttigriini ja chippigriini klubin edessä.

 

Kiitos yhteistyöstä ja pahoittelut aiheutuneesta haitasta, lyhyellä varoitusajalla!

Golfswingin perusteet opetuskurssit elokuussa

Oletko juuri suorittanut green cardin tai haluatko muuten apuja golflyöntiisi? Nyt on mahdollisuus kehittää lyöntiäsi! 10 nopeinta mahtuu mukaan 1,5h kestävälle kurssille.

Ilmoittaudu mukaan Olli Tapolan paremmaksi golffariksi kursseille nexgolfissa.

Ilmoittautua voi kaikkien seurojen jäsenet. Hinta 25€/osallistuja.

 

Haemme caddiemastereita loppukaudeksi

Haemme asiakaspalvelijoita Tawast Golfin klubille. Työ pitää sisällään golfkentän vastaanoton työtehtäviä ja tärkeimpänä ominaisuutena arvostamme täysi-ikäiseltä hakijalta iloista mieltä sekä reipasta otetta työhön. Töitä tehdään aamu- ja iltavuoroissa, joten olethan valmis vuorotyöhön sekä viikonlopputöihin. Työt alkavat elokuussa(sovittavissa) ja määräaikainen työsopimus jatkuu arviolta lokakuun puoleenväliin saakka.  Jos kiinnostuit, niin lähetä näköisesi työhakemus sähköpostitse osoitteeseen iiro.nurminen@tawastgolf.fi tai soita lisätietoja 0400-198979.

Caddiemasterin työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu niin tiskin takana kuin puhelimessa, peliaikojen varaus, golfkilpailujen järjestelyt ja tulospalvelu, myynti proshopissa, sekä muut monipuoliset golfkentän toimintaan liittyvät työtehtävät. Caddiemasterin toimisto on avoinna seitsemänä päivänä viikossa, työvuoroja on 3-6 / viikko. Lisätietoja kentästä ja toiminnastamme löydät kotisivuiltamme osoitteesta www.tawastgolf.fi

Huomioithan, että työpaikat täytetään heti sopivan hakijan löytyessä.

Four Reasons kilpailu tulevana viikonloppuna

Vielä ehdit ilmoittautua Four Reasons kilpailuun. Tawast Golfin ja Aulanko golfin yhteiskilpailuun.

Four Reasons Open on kaksipäiväinen kilpailu, joka käydään Aulangon Everstillä 31.7. ja Tawastilla 1.8. ⛳️

Kilpailussa on kaksi sarjaa: tasoituksellinen lyöntipeli (hcp alle 12,1) ja tasoituksellinen pistebogey /hcp 12,2–36,0). Kilpailumaksu aikuisilta pelioikeutetuilta 50€ ja vieraspelaajilta 100€ sisältää lounaan molempina kilpailupäivinä. Juniorit ovat myös tervetulleita: pelioikeutetuilta maksu on 30€ ja vierailta 50€.

Kilpailussa on huikeat palkinnot! 🏆

Molempien sarjojen kolme parasta palkitaan oheisilla palkinnoilla:

  1. Bägi, kiikari ja kassi
  2. Kiikari, kassi ja tusina palloja
  3. Bägi ja tusina palloja

Lisäksi palkitaan kilpailun paras nainen: kiikareilla sekä tusinalla palloja. Parhaalla scratch tuloksella ansaitsee bägin ja kassin. Molempina päivinä erikoiskilpailuna lähinnä lippua kisa sekä pisin drive. Palkintona Four Reasons tuotepaketit. Kaikki osallistujat saavat give awayna järjestäjän tuotepaketit.👏🏼

Ilmoittaudu mukaan Tawast Golfin caddiemasterille! caddiemaster@tawastgolf.fi

 

Senioreille SM-kultaa!

Kultajoukkue: Heikki Vehkaperä, Heikki Aaltonen ja Lauri Lindberg

Sarjan M75 suomenmestaruudesta pelattiin tiistaina ja keskiviikkona 20.-21.7.2021 Espoo Ringside Golfin kentällä. Mukana oli lähes 100 sarjan eturivin pelaajaa ympäri Suomea. Pelattiin paitsi henkilökohtaisesta mestaruudesta myös joukkuemestaruudesta 3-henkisin joukkuein. Mukana 11 teamiä.

 

Sää suosi tapahtumaa. Pahimmat helteet olivat takana päin. Tiistaina loppupään pelaajat saivat hiukan vettä niskaansa, keskiviikkona sää oli oivallinen golfin peluuseen. Jos jotain tuuli haittasi, niin saihan siitä syyn, mutta tosiasiassa melko tasapuoliset olosuhteet kaikille. Kenttä oli hienossa kunnossa. Tiistaina tuntui, että viheriöt olisivat olleet hiukan nahkeat, mene tiedä, mutta keskiviikkona nopeutta oli ihan riittämiin pappagolfareille. Lippujen paikatkaan eivät olleet toisena päivänä ihan helpoimmasta päästä niin kuin asiaan kuuluukin mestaruuksista pelattaessa. Silti toisena päivänä pelattiin koko kisan paras tulos. Harjoitus tekee mestarin!

 

Tawastista mukana oli neljä pelaajaa, Lauri Luru Lindberg, Toivo Topi Pönni, Heikki Vehkis Vehkaperä sekä allekirjoittanut. Joukkueen muodostivat Luru, Vehkis ja minä. Topi oli jo kauden aikana valitellut hiukan terveyttää, joten päätettiin yrittää pärjätä ilman moninkertaista mitalistia.

 

Tiistaina Tawastin joukkue näytti taivaan merkit muille ja mitä tuleman pitää. Vehkis ja minä pelasimme 81, Luru 82! Joukkuekisassa 14 lyönnin etumatka seuraavaan. Henkilökohtaisessa kisassa 81 oli kärkitulos. Odotukset olivat korkealla.

 

Toisena päivänä Luru starttasi toiseksi viimeisessä ryhmässä, Vehkis ja minä viimeisessä yhdessä Hyvinkään ex-toimarin, vanhan ystäväni Martti Raunion kanssa. Kaikilla pohjalla 81. Ihan samanlaista ilotulitusta ei toinen päivä ollut. Itse pelasin 85, Luru 88 ja Vehkis hiukan lähipelinsä kanssa tuskaillen 91. Henkilökohtaisissa tuloksissa Luru sijoittui lopulta yhdenneksitoista, Vehkis seitsemänneksitoista. Allekirjoittaneella oli hyvä kaksi päivää ja lopputuloksena kolmas sija tasatuloksella hopeaa voittaneen kanssa tyydytti kyllä suuresti. Voiton korjasi lopulta Nakkilan Matti Saresvirta, jonka toisen päivän tulos 79 oli samalla koko kisan paras. Näin sen pitääkin mennä!

 

Mutta sokerina pohjalla joukkuekisa. Isolla etumatkalla lähdettiin, ero kutistui, mutta lopulta neljän lyönnin erolla Tawast korjasi voiton! Ei ihan jokapäiväistä meilläkään. En tiedä montako joukkuemestaruutta seuralla on aikaisemmin mutta nyt tuli yksi lisää. Toivottavasti Vesa löytää mitalille paikan jossain klubin seinällä. Kiitos joukkueen jäsenille hienosta kisasta!

 

Heikki

JUNIORIKOORDINAATTORI AULANGOLLE JA TAWASTIIN

Antti-Jussi Järvinen

Aulangon Golfklubi ry ja Tawast Golf ry ovat yhteisesti palkanneet juniorikoordinaattorin. Useiden hakijoiden ja haastattelujen jälkeen tehtävään valittiin Antti-Jussi Järvinen, 33v. AJ, kuten häntä useimmiten kutsutaan, on hämeenlinnalainen tuore perheenisä. AJ on ehtinyt tehdä monipuolisesti töitä lasten ja nuorten parissa, eikä golfkaan ole hänelle vierasta. Ensimmäiset lyönnit AJ on lyönyt jo pikkupoikana Tawastin rangella ja viimeiset 10 vuotta hän on harrastanut lajia aktiivisesti.

AJ valittiin tehtävään hyvän kokemuksen, paikallistuntemuksen ja ennen kaikkea juniorityötä kohtaan osoittamansa innostuneen otteen ansiosta. AJ aloittaa tehtävässään elokuun alkupuolella ja tulee ensiksi tutustumaan seuroihimme sekä juniorityössä mukana oleviin ihmisiin. Työtehtäviin kuuluu muun muassa toimia linkkinä seurojen ja koulujen välillä. Lisäksi hän kehittää yhdessä seurojen kanssa junioriohjelmaa, jonka tavoitteena on lisätä juniorimäärää ja saada junnuja pysymään lajin parissa. Juniorikoordinaattorin palkkaamiseksi Hämeenlinnan golfseuroille on myönnetty Opetus- ja kulttuuriministeriön kaksivuotinen seuratuki. 

Toivotamme AJ:n lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme! Lähdemme yhdessä viemään molempien seurojen juniorityötä uudelle tasolle.

 

Aulangon Golfklubi ry & Tawast Golf ry

Scroll to top