Uutiset

Tiedote kenttämestarilta 21.5.2018

Kenttää (etenkin väyliä) kevään aikana vaivannut kuivuus on saatu hallintaan ja kastelujärjestelmä toimii nyt moitteetta. Kastelujärjestelmän pumppaamo on toiminut hieman puutteellisesti varsinkin yöaikaan ja tästä johtuen parasta tehoa ei olla saatu irti, kunnes vasta nyt. Kenttämestari on varma, että kenttä saadaan upeaan kuntoon varsin nopeasti! Valitettavasti viime vuoden (ulkoistetun kentänhoidon) laiminlyönnit näkyvät vielä useassa kohdassa

Tiedote kenttämestarilta 21.5.2018 Read More »

Tiedote kentänhoidosta 17.5.2018

Griinien leikkuukorkeus on tällä hetkellä 4mm ja talven aiheuttama jääpolte on korjaantumassa nopeaan tahtiin. Kevät oli hieman hankala, mutta onneksi säät ovat nyt mitä suotuisimmat kentän kuntoon laittamiselle.   Kentällä on vielä tänään kolme talvigriiniä (väylät 6, 12 ja 17). Väylän 6. normaali griini saadaan käyttöön huomenna perjantaina ja väylän 12 griini pyritään saamaan käyttöön

Tiedote kentänhoidosta 17.5.2018 Read More »

Sennut eka kertaa Tawastilla

Perinteisesti keskiviikkona Tawastin ja Aulangon seniorit kokoontuivat Tawastille kauden ensimmäiseen koitokseen. Mukaan kisaan lähti 84 pelaajaa. Ilmasta täytyy sanoa, että eivät ole vuodet veljeksiä. Jos tästä vielä golfsää paranee, niin pilalle menee. Kyllä meidän kelpasi mitellä taitojamme. Kentästä sen verran, että jos edellisellä kerralla Everstillä viheriöt olivat hitaahkot, niin nyt ei kyllä kukaan valittanut viheriönopeuksista.

Sennut eka kertaa Tawastilla Read More »

Lady Captain`s Day su 6.5.

Jo vuodesta 1995 pelattu perinteinen Lady Captain`s Day pelattiin mitä mainioimmassa säässä sunnuntaina. Kisaan oli ilmoittautunut 16 pelaajaa, enemmänkin olisimme mielellämme toivoneet kisaan ladyja mukaan. Ehkä viikonlopulle luvattu kaunis sää houkutteli kukkapenkkien ja haravoinnin pariin, mikä sekin näin hienolla säällä toki suotakoon. Ladyt saivat startterikseen Tawg:n uuden kapteenin Heikki Kajannon ja mallikkaasti hänen lähettämänään kisaan

Lady Captain`s Day su 6.5. Read More »

Senioreiden viikkokisat käyntiin

Tawastin ja Aulangon seniorit käynnistivät 12 osakilpailua käsittävät kesäturnauksensa torstaina 3.5 Aulangon Everstillä. Viime vuoden avaukseen verrattuna ilma oli sentään aika inhimillinen. Pipoja näkyi, samoin rukkasia, mutta sade ja hyytävä tuuli pysyttelivät poissa Mukana oli ihan kohtuulliset 76 pelaajaa. Sarjajakoa muokattiin viime kaudesta. Nyt ei kilpailtu enää ikäryhmissä vaan tasoituksen mukaisesti jaoteltuina, kaksi sarjaa niin

Senioreiden viikkokisat käyntiin Read More »

Members Only 5.5.2018

Kauden avauskilpailu Members Only pelattiin lauantaina hienossa kevätsäässä. Aurinko paistoi ja lämpötila nousi päivällä jo lähelle 15 astetta. Pelaajia oli yhteensä 60 ja tunnelma oli varsin korkealla heti aamusta alkaen. Kylmä kevät on aiheuttanut hieman hankaluuksia kentän hoidossa, mutta kenttä oli näistä hankaluuksista huolimatta varsin pelattavassa kunnossa. Sääennuste näyttää onneksi todella hyvältä, joten kentän kunto

Members Only 5.5.2018 Read More »

Kauden ensimmäinen Kapteenin kierros

Tawastin kapteeni Heikki Kajanto alkaa pitämään Kapteenin kierroksia, joissa tarkoitus on perehdyttää vasta-alkajia golfin saloihin. Kierroksen aikana esitellään Tawastin harjoitusalueet ja klubirakennus, käydään läpi ajanvarausrutiinit, kävellään kentän kolme ensimmäistä väylää ja jutellaan golfin sääntö- ja etikettiasioista. Kapteenin kierros on luonnollinen jatke golfin alkeiskurssille ja tarkoitus on antaa valmiuksia kentällä pelaamiseen. Kauden kaksi ensimmäistä kapteenin kierrosta

Kauden ensimmäinen Kapteenin kierros Read More »

Scroll to Top