syyskuu 2017

Senioreiden reikäpeli päätökseen

Tänä vuonna kisaan ilmoittautui 37 pelaajaa. Kun virallinen kaavio menee luvuissa 64-32-16-8-4-2 asettaa muu osallistujamäärä aina vähän haasteita. Siksi ensimmäisestä kierroksesta tulee aina vähän kummallisen näköinen, jos joku on sitä ihmetellyt. Eli ensin sijoitetaan pelaajat 64 pelaajan kaavioon, jonka vuoksi vapaavuorolaisia on iso joukko. Toisella kierroksella on sitten 32, jolloin päästään täyteen pelimäärään. Monimutkaista? Viime […]

Senioreiden reikäpeli päätökseen Read More »

Senioreiden kauden päätös

Keskiviikkona 27.9 pelattiin senioreiden kauden päätöskisa. Sääennuste lupaili melko lämmintä ilmaa ja mahdollisesti aurinkoakin. Ihan ei sitä saatu, pilvessä oli ja lämpöäkin vain juuri ja juuri riittävästi, mutta mikä parasta, tämän kesän vakiovieras sade ei ilmestynyt starttipaikalle. Väylät olivat edelleen melko kosteat, mahtavatko kuivua enää ollenkaan, mutta onneksi viheriöt ainakin omasta mielestäni todella mallikkaassa kunnossa

Senioreiden kauden päätös Read More »

Seuraottelu Messilässä!

Monta vuotta olemme puhuneet, että olisi kiva voittaa seuraottelu Messilässä. Joukkue kasattiin sillä teemalla, että voitto haetaan. Valmistauduttiin korkeanpaikan leireillä, syötiin ja levättiin kunnolla. Lauri oli hankkinut bussiin hieman ”doping-juomia”, mutta voitto jäi silti saamatta. Minkäs teet, Messilä jyräsi taas meidät maan rakoon. Lopputulos 11-5 Messilälle. Olen aina häviön jälkeen sanonut, että joukkue vaihtuu, mutta

Seuraottelu Messilässä! Read More »

Se oli sitten siinä.

Senioreiden kesäkiertue nimittäin. Viimeinen osakilpailu pelattiin keskiviikkkona 20.7 Everstillä. Mukaan oli vielä lähtenyt 67 urhoollista, enemmänkin olisi sopinut ja kun kelikin oli kohdallaan, niin harmi niiden puolesta, jotka syystä tai toisesta eivät enää mukana olleet. Seuraava tilaisuus kokea vastaavaa tulee ensi toukokuussa ja siihen on pitkä aika, melkein 8 (KAHDEKSAN) kuukautta. Huh huh! Ajankohta huomioiden

Se oli sitten siinä. Read More »

Pelaaja Ensin –tyytyväisyyskysely

Hyvät pelaajat, Golfyhteisössämme on ollut tänä vuonna käytössä Pelaaja Ensin –palautekysely. Siitä saatava palautteenne antaa meille mahdollisuuden kehittää golfyhteisöämme sellaiseksi, että sinä pelaajana olet etusijalla ja saat parhaan mahdollisen kokemuksen. Kyselyn tuotannosta vastaa Golfliitto. Vastauksenne käsitellään anonyymeinä eikä jäsentietojanne käytetä muuhun kuin kyselyn toteuttamiseen ja toiminnan kehittämiseen eikä niitä anneta eteenpäin muille osapuolille. Puolet jäsenistä on

Pelaaja Ensin –tyytyväisyyskysely Read More »

Tiilaakso scramble!

Kolmella täysin erilaisella kentällä pelattiin perinteinen 2-hengen scramble. Aulangon Hugo, vanha puistokenttä haastaa pelaajat tarkkoihin avauksiin ja hyvään lähipeliin.Hattula Golf, vaatii hyviä ja tarkkoja avauksia sekä liukkaat griinit hyviä putteja. Tawast Golfin layout haastaa pelaajien lyöntivalikoiman laidasta laitaan. Voitto ratkaistaan aina viimeisenä päivänä, niin kuin tänäkin vuonna.   Tämän ”kesän” sateet ovat olleet myrkkyä kaikille

Tiilaakso scramble! Read More »

Ladykapteenin kynästä 7

Syyskuun puolivälissä ollaan. Kuluvan kuukauden 5. päivänä vietettiin Yrittäjän päivää. Yrittäjiä me pelaajatkin tavallaan olemme: yritämme parantaa swingiä, grippiä, puttia, tulosta ja ennen kaikkea yritämme saada kauden aikana oma pelimme sille tasolle, johon sen alkukaudesta suunnittelimme saavamme. Kauden näin lähestyessä loppuaan voimme sitten itse kukin tarkastella kuinka hyvin yrittämisemme on muuttunut toteutuksen tasolle. Kausi alkaa

Ladykapteenin kynästä 7 Read More »

Scroll to Top