ONGOLF & GOLF CENTER TOUR Tawastilla la 30.6.2018

Teksti: Kilpailujohtaja Antti Punkari

Scramble-kisat ovat golfväen suosiossa. Tasan sata pelaajaa oli mukana lauantain kisassa. Olosuhteet olivat suotuisat. Perjantain sateet olivat kuivuneet, tosin aika kylmä koillistuuli loi lisähaastetta monella väylällä. Parikilpailu oli houkutellut mukavasti myös naiskilpailijoita mukaan. Kolme naisparia ja yksitoista sekaparia värittivät muuten miesvaltaista osallistujarakennetta. Ongolf-kiertue oli houkutellut paljon vieraspelaajia mukaan. Peräti 33 paria viidestäkymmenestä oli Hämeenlinnan ulkopuolisista golfseuroista.

Kilpailu pelattiin tasoituksellisena scramblena. Joukkueen tasoitus muodostui ¼ parin yhteenlasketuista tasoituksista. Siirtosääntö oli edelleen voimassa pelialueen lyhyeksi leikatulla osalla. Onneksi kentän kunto on jo aikalailla parantunut alkukevään tilanteesta. Kilpailun tuomari Peter Hutton Ongolfin puolelta asetti pelikierroksen nopeustavoitteeksi neljä ja puoli tuntia, mikä kuitenkin ylittyi noin puolella tunnilla.

Kilpailun tulostaso oli koko lailla tavanomainen scramble-pelimuoto huomioiden. Voittajajoukkueen ja kolmen muun parin tasoituksellinen tulos oli 63 ja kaksi seuraavaa joukkuetta jäivät siitä lyönnin päähän. Vastaavasti myös hajontaa oli aika lailla, koska viimeisen parin tasoituksellinen tulos oli 80.

\"\"

Parikilpailun voitto jäi hienosti kotiseuralle. Tawast Golfin voittajakaksikko Jussi Luokomaa ja Topi Tiitola nappasivat tuloksella 63 pääpalkintona kisamatkan Espanjaan kiertueen loppukilpailuun La Sellaan 11.12.-15.12.2018. Erikoismaininnan ansaitsee myös Jussin hieno kiitospuhe.

Seuraavat sijat:
2. Korhonen Timo ja Ollikainen Mikko, GPi , tulos 63
3. Raitokoski Crisse ja Raitokoski Martti, KyG, tulos 63
4. Vuoristo Lauri ja Vuoristo Veikko, TawG, tulos 63
5. Latva-Rasku Eero, KG ja Ottela Joonas, MeG, tulos 64
6. Eerola Satu ja Keckman Lauri, VGH, tulos 64

Scroll to Top