Ladyt kisailivat Messilässä ja kotikentällä

Kauden ensimmäiset kisat on käyty heti alkukaudesta ja lämpimissä olosuhteissa. Ei paremmin voisi ilmojen haltija meitä suosia!

\"\"

Lauantaina 26.5. matkattiin Hatusen bussilla yhteiskuljetuksena kohti Lahden Messilää, jossa pelattiin tämän vuoden Messilä-HyG-Tawg seuraottelu. Ladykapteenin estyneenä ollessa matkan vetäjänä toimi naistoimikunnan jäsen Auli Ruokonen, kiitos Auli! Joukkueet muodostuivat 10 pelaajaa/seura ja tuloksissa huomioitiin 5 parhaan pb-tulos/joukkue. Huomioitavaa kuitenkin on, että Hyvinkään joukkueessa oli vain 5 pelaajaa (samaan aikaan heillä omalla kentällään toinen kisa), muilla 10. Kisan voiton ja kiertopalkinnon vei Messilä 162 pb, toisena hienosti Tawg 158 pb ja kolmantena HyG 138 pb. Eli jäimme vain vaivaiset 4 pistettä voitosta! Tawastin tuloksesta vastasivat Kiki Pekarila, Anna-Maija Mikkotervo, Riikka Lonka, Heini Koivuniemi ja Maritta Korkia-Aho. Palkituiksi tulivat kunkin seuran paras pisteen tekijä, meiltä Kiki Pekarila 34 pb. Samaan pistemäärään ylsi myös Anna-Maija Mikkotervo 34 pb mutta Kikin parempi tasoitus ratkaisi. Ensi vuonna kisaillaankin sitten Hyvinkäällä ja kenttä on taas aivan erityyppinen kuin edelliset. Kiitos joukkueellemme, taistelitte hienosti ja onnea!

Maanantaina 28.5. pelattiin kotikentällämme naisten ystävyysottelu Tawg-AGK ladyt. Joukkueisiin mahtui 15 pelaajaa/seura mutta valitettavasti Tawastin joukkuetta emme saaneet aivan täysilukuiseksi. Pelaajia oli yhteensä 26. Pelit sujuivat kaikesta huolimatta mallikkaasti ja kenttä rullasi. Kierroksen jälkeen iloisen rupattelun ja ruokailun jälkeen olikin sitten palkintojenjaon aika ja lämpömittari seinässä näytti +26 C! Ei huono, toukokuu ja ilta klo 20.00! Tuloksissa huomioitiin kuuden parhaan pb-tulos/joukkue. Tulostaso oli huikea, 36 pb ja yli pelasi peräti 7 pelaajaa. Ja niinhän siinä kävi, että kiertopalkinto, jonka Tawg:n ladyt viime syksynä toivat voitollaan klubin palkintokaappiin, jouduttiin valitettavasti luovuttamaan takaisin. AGK:n ladyt olivat ylivoimaisia luvuin 230 – 217. Seurojen parhaista pb-tuloksista vastasivat Susanna Heimsch (AGK) 44 pb ja Anna-Maija Mikkotervo (Tawg) 42 pb. Kiitos kaikille mukana olleille, palkituille ja arvonnoissa voittaneille! Loppukaudesta ke 22.8 kisaammekin sitten Aulangon Hugolla, laittakaahan jo nyt kalentereihin! Ohessa tunnelmakuvia kisan jälkeen. Erityiskiitos myös klubille kauniista kukka-asetelmista, joita saimme ravintolassa ja terasseilla ihailla!

Kesäisin terveisin,

Marjut Viitasalo

ladykapteeni

\"\"

\"\"

 

Scroll to Top