Joulukinkut jaettiin 7.10.

Perinteinen Kinkku Scramble pelattiin lauantaina 7.10 .Tawastin kentällä. Mukaan oli tällä kertaa ilmoittautunut vain 28 paria, joista niistäkin loppuun pelasi vain 27. Yhdellä parilla oli kuulemani mukaan kiire lätkäpeliin, elämä on pelkkiä valintoja. Liekö aika huono sääennuste karkottanut suuren joukon pelaajia. Optimistit olivat tällä kertaa oikeassa. Sateenvarjoja ei juurikaan tarvittu, muuten olosuhteet kyllä olivat hiukan kosteat, ettei sanoisi toisin paikoin jopa kuraiset. No, tällaista tämä Suomen syksy joskus on, pakko tottua ja sopeutua.

Parhaan scr-tuloksen pelasi pari Saara Helin – Petra Malin. Saaran monet tuntevat vielä paremmin tyttönimellä Nylander. Kierros sisälsi kolme bogeyta, mutta vastapainoksi viisi birdietä. Lopputulos siis 70. Kahdella lyönnillä hävisi pari Harilo – Pahkin sekä kolmanneksi sijoittunut Salo – Warvas, jotka molemmat pelasivat parissa.

Hcp-kisassa Juha Harilo- Arto Pahkin sai 7 eteen ja se riitti sarjan voittoon netolla 65. Esko Salo- Marko Warvas joutuivat taipumaan tasoituksella 6 yhdellä lyönnillä toiseksi. Kolmanneksi pelasivat Kari Kapanen – Juuso Launiala. Heille jäi tasoituksen 12 jälkeen netoksi myös 66.

Lähimmäksi lippua väylällä 9 voitti Heikki Aaltonen tuloksella 2,23m.

Kilpailunjohtaja Heikki Aaltonen

Scroll to Top