Edustuspelaajat

Tawastilaiset isolla joukolla uudistuneelle Mid Tourille

Mid Tourin kausi 2021 starttaa 24.4. Vuosaaren loistokuntoisella links-kentällä. Alkavalle kaudelle kiertueen ikäraja laski 25 vuoteen, joka on herättänyt runsaasti keskustelua puolesta ja vastaan. Keskeisenä syynä muutokselle Suomessa on Euroopan golfliiton EGA:n viime vuonna loppuvuodesta tekemä päätös midien ikärajan pudotuksesta 30 vuodesta 25 vuoteen. EGA ei ole avannut tarkemmin päätöksen taustoja, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa midien […]

Tawastilaiset isolla joukolla uudistuneelle Mid Tourille Read More »

Tawastin pelaajat jyräävät MID-tourilla!

Kaksi kilpailua pelattu ja molemmista kisoista voitto Tawastiin ja kaiken lisäksi molemmat uusinnan kautta. Ensin Marko Helén otti voiton Alastarossa, uusinnassa kaatui ex-maajoukkuemies Keijo Jaakola. Voittoon tarvittiin kaksi birdietä. Jonne Eerola oli kisan jaettu kolmas. Kisat jatkuivat Tapiolassa viime viikonloppuna ja nyt voiton itselleen taisteli myös uusinnan kautta Jonne Eerola. Uusinnassa kaatui myös kova pelimies,

Tawastin pelaajat jyräävät MID-tourilla! Read More »

Seuraottelu Messilässä!

Monta vuotta olemme puhuneet, että olisi kiva voittaa seuraottelu Messilässä. Joukkue kasattiin sillä teemalla, että voitto haetaan. Valmistauduttiin korkeanpaikan leireillä, syötiin ja levättiin kunnolla. Lauri oli hankkinut bussiin hieman ”doping-juomia”, mutta voitto jäi silti saamatta. Minkäs teet, Messilä jyräsi taas meidät maan rakoon. Lopputulos 11-5 Messilälle. Olen aina häviön jälkeen sanonut, että joukkue vaihtuu, mutta

Seuraottelu Messilässä! Read More »

Mestisennakko TAWAST GOLF MESTARUUSKILPAILUT 2017

Mestisennakko Tänä vuonna vetäydyin kirjoittamaan Mestisennakkoa kesämökille Takajärvelle. Oli syvällisen pohdinnan paikka monella tapaa. Ennen kaikkea kilpailuasetelmat Mestiksiin ovat Tawastin roughin paksuisen sumuverhon takana ja poikkeuksellisesti on pakko ottaa kantaa yhteen tawastilaisia polttavaan aiheeseen, nimittäin kenttämme hoitoon armon golfvuonna 2017. Teen senkin hennon rennosti huumorilla, mutta surullisin mielin. Olenhan Tawastilainen. Kevään Tawastin Tuulissa olin innoissani

Mestisennakko TAWAST GOLF MESTARUUSKILPAILUT 2017 Read More »

Juha Selin M50-maajoukkueeseen

Juha Selin valittiin M50-maajoukkueeseen, joka pelaa EGA:n eli Euroopan golfliiton seniorijoukkuemestaruudesta syyskuun 4.-9. päivinä Ruotsin Malmössä PGA Sweden National-kentällä. Ainakin meidän, ja varmaan monen muunkin mielestä valinta oli odotettu, ansaittu ja itsestäänselvyys. Juhan otteet tämän kauden kisoissa ovat olleet sitä luokkaa, ettei muuhun johtopäätökseen olisi voinut päätyäkään. Toinen itsestäänselvyys oli varmasti Keimolan Jukka Lehtosen valinta.

Juha Selin M50-maajoukkueeseen Read More »

Scroll to Top