Kirjoittajalta Tawast Golf

9 reiän kierroksen varaaminen

Huomioithan, että nyt voit varata Nexgolfista myös 9 reiän kierroksen. Käyttämällä tätä ominaisuutta voit myös nähdä, jos takaysille vapautuu tilaa omalle yhdeksän reiän kierroksellesi.

Tämän uuden ominaisuuden avulla vältytään myös ikäviltä yllätyksiltä, jos ryhmän muut pelaajat ovatkin pelaamassa vain  puolikasta kierrosta.

Tawastin seniorit jyllää

17.6 pelattiin Nokialla M60 Tourin kolmas osakilpailu. Hämeenlinnalaisittain kisa oli varsin menestyksellinen. Hcp-sarjassa Tawastin Kari Anttonen oli aivan omaa luokkaansa pelaten tuloksen 68, ainoana alle maagisen 70:n. Voitto heltisi kahden lyönnin erolla kakkoseen Pickalan Jouko Järveen. Hänelle puolestaan hävisi kaksi lyöntiä Aulangon Matti ”Mäkky” Mäkivirta.

Ilman tasoituksia eli scr-sarjassa Mäkky oli ykkönen tuloksella 76. Saman tuloksen pelasi Karikin, mutta jäi kuitenkin kakkoseksi. Sisääntulo ratkaisi pelin Mäkyn eduksi. Loistavia suorituksia kuitenkin. Mukana oli kuitenkin noin 80 maan eturivin tämän sarjan pelaajaa! Onnea molemmille.

Kiertue jatkuu heinäkuun lopulla Porissa.

Ladykapteenin kynästä 4

Heinäkuun ensimmäisiä päiviä vietetään ja ilmakin on jo hieman kesäinen. Saa nähdä, mitä seuraavaksi seuraa…

Pro Olli Tapolan tunnit saavuttivat hyvän suosion. Kaikki tunnit olivat hyvin täynnä, muutamaa viime hetken peruutusta lukuun ottamatta. Kiitos Ollille hienoista opetustunneista, viileistä säistä huolimatta!

Kesähattukisan voittaja Riikka Lonka.

Naisten päivää vietimme tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta su 18.6. ja kisailimme teemalla ”Kesähattu golf”. Toinen toistaan kauniimpia kesähattuisia ladyja kerääntyi aikaisena sunnuntai-aamuna klubille. Kesähattukisan voiton vei Riikka Lonka (36 pb), toisena Auli Ruokonen (35 pb) ja kolmantena oli Kiki Pekarila (34 pb). Pisimmän driven väylällä 5 teki Aila Hossi, kuin myös lähimmäksi lippua väylällä 9 löi Aila Hossi (37cm). Riikka Lonka nappasi myös kesähattukisan 1. palkinnon kisan upeimmalla, persoonallisimmalla ja raikkaimmalla kesähatullaan. Myös Kiki Pekarilan ihana, pieni, minimalistinen hattu palkittiin. Onnea kaikille voiton napanneille ja kiitos kesähattukisaan osallistuneille – teitte meille upean, ikimuistettavan päivän kesähattuinenne!

 

Klubiottelu AG-Egs-TawG pelattiin tänä vuonna Aura Golfissa Turussa to 29.6. Ei voisi hienompaa päivää toivoa kisapäivälle kuin meille tänä vuonna saatiin! Aurinko paistoi, lämpöä +22 C ja täysin tyyntä. Kenttä oli uskomattoman hienossa kunnossa, jopa griinitkin niin hienossa kunnossa, että puttejakin saattoi tulla 3 – 4. Saimme myös nauttia klubiravintolan hienoista ruoista sekä ennen että jälkeen kisan. Kaikilta kolmelta klubilta kisassa oli 10 ladya, joista 6:n parhaan tulos/klubi huomioitiin tuloksissa. Niinhän se meni perinteisen kaavan mukaan, että järjestävä klubi voiton nappasi eli Aura Golf voitti selvin lukemin 192 pb, toisena oli Espoon golfseura EGS 185 pb ja hienosti kolmanneksi tuli TawG 164 pb! Tawastin ladyista parhaan tuloksen teki Maritta Korkia-Aho (32 pb). Onnea Turku ja Maritta sekä kiitokset kaikille mukana olleille Tawastin ladyille! Hauskaahan meillä oli, totta kai!

Muistutuksena taas muutamia poimintoja tulevasta (heinä-syyskuu):

  • Hämeenlinna Lady Open la-su 8.-9.7. TawG & AGK Eversti. Kisa lähestyy, vielä mukaan mahtuu hyvin! Tulossa mainio, suorastaan ihastuttava kisailu. Muistathan ilmoittautua!
  • TawG-HyG-Messilä ystävyysottelu to 20.7. Tawastilla. Ilmoittautuminen ti 18.6 mennessä caddiemasterille tai omilla tunnuksilla NexGolfiin. Kilpailukutsu Nexgolfissa.
  • Joukkuereikäpeli TawG-AGK ladyt ti 1.8. klo 15.30 alkaen. Kilpailukutsu tulossa NexGolfiin lähiaikoina.
  • Birgitan malja su 13.8. Kutsuhan myös ystävättäresi mukaan tähän jo perinteiseen kisaamme! Kilpailukutsu tulossa NexGolfiin lähiaikoina.
  • Pelimatka Viroon 26.-27.8. on valitettavasti peruttu vähäisen osanottajamäärän takia. Ehkä ensi vuonna on aika jollekin uudelle yhteiselle pelille, jäädään miettimään…
  • Klubiottelu Gumböle golf (GG)-Tawg la 9.9. klo 14 alkaen. Gumböleen mennään yhteiskuljetuksella, tarkentuu myöhemmin. Kilpailukutsu tulossa NexGolfiin.
  • Tawg-AGK ystävyysottelu ma 11.9., 9 r klo 15 alkaen. Kilpailukutsu tulossa NexGolfiin.
  • Tawg ladyjen oma päätöskisa & syyskokous su 24.9. Tarkentuu myöhemmin.

Päivät ovat jo lyhenemässä, ilmat lämpenemässä (!) ja pelikuntokin kaikilla paranemassa, eikö?

 

Päätän raporttini täältä tähän, kiittäen

Marjut V, ladykapu

 

Kohinoor Open kisattiin aurinkoisessa säässä

Yksi Hämeenlinnan perinteikkäimmistä vielä pelattavista avoimista kilpailuista, Kohinoor Open, pelattiin lauantaina 1. Heinäkuuta. Sää suosi kilpailijoita auringon paistaessa käytännössä koko päivän. Liian helpolla ei vajaat 50 kilpailijaa päässeet sillä tuuli oli puuskittainen läpi päivän ja se pyöri kentän alueella tehden lyönnin suunnittelusta haastavaa.

Erikoiskilpailuja oli kaksi: lähimmäs lippua-kilpailu väylällä yhdeksän sekä pisin avauslyönti väylällä viisi. Lähimmäksi lippua löi Samuli Hirvonen, joka sai pallonsa vajaan kahden metrin päähän reiästä. Pisimmän draivin palkinnon pokkasi Julius Pekarila.

Tasoituksellinen kilpailu oli Tawastin Miikka Kilpisen näytöstä. Mies voitti peräti neljän lyönnin erotuksella kakkoseksi sijoittuneen Timo Sankarin. Kilpinen pelasi kovan nettotuloksen 66. Kolmanneksi golfasi Vesa Mattila tuloksella 73.

Scratch-sarjan voitto meni kokeneelle ketulle Hämeenlinnaan Juha Selinin lyödessä päivän parhaan tuloksen 73. Kakkoseksi tuli Karri Sahla kolme lyöntiä huonommalla tuloksella 76. Kolmas oli Aleksi Seppänen.

Voittopuheessaan Selin kiitti kilpailun sponsori Kohinooria, joka on järjestänyt kilpailun Tawastissa jo vuodesta 1991. Tämä oli kolmas kiinnitys Juhalle kyseiseen pystiin, mitä säilytetään vitriinissä Tawast Golfissa.

Viides viikkokisa Tawastilla

Keskiviikkona pelattiin Tawastilla senioreiden kauden viides viikkokisa. Yhden yön aikana voi moni asia muuttua, niin myös sää. Kun tiistaina vielä satoi sen minkä kerkisi, niin keskiviikkona aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpöäkin riitti vanhoja luita lämmittämään. Kenttä vaan ei ehtinyt kuivua yön aikana, joten rullit jäivät vähäisiksi. Kaikki metrit oli itse lyötävä. Muutamalla väylällä olivat keltaiset tiimerkit aika edessä korvaamassa rulleja, mutta oli siellä sitten vastaavasti jotkut liput aika takareunoissa. No, mitäpä tuosta, kenttä pelataan niin kuin se on, vanha lajin sääntö. Toisille sopii, toisille ei, aina riittää puheen aihetta.

Märästä kelistäköhän johtui, ettei laskevia kortteja liiemmälti näkynyt. Hannu Jokinen sarjassa M50 pelasi 38 pistettä (-0,9), samoin Raimo Aho, M70 ja samassa sarjassa vielä Tauno Oksanen 37 pistettä (0,8). Lopuilla 102 pelaajalla sitten joko 0,0 tai +0,1. Pelaajamäärä oli kauden ennätys, alkavat senioritkin heräillä talviuniltaanJ. Naisten puolella parhaan tasoituksettoman tuloksen pelasi Erja Helen-Salonen, jonka kortista löytyi vain 88 lyöntiä. Miesten paras oli Reijo Vuorinen, 84 lyöntiä.

Kisat jatkuvat ensi viikolla Everstillä. Sitten pidetäänkin pieni tauko, ja homma jatkuu taas elokuun alussa.

Juhannus Golf pelattiin lopulta hyvässä kelissä!

Voittajajoukkue vas. Laura Hyönä, Anna-Maija Mikkotervo ja Jussi Luokomaa.

Juhannus Golfin perinteisiin kuuluu epävakainen sää, kapteenin suunnittelema epämääräinen rata sekä bägit täynnä juomaa. Pelimuoto on 3 hengen Texas Scramble, 9 reikää golfia + erikoistehtäviä mm. tikanheitto, chippi renkaaseen sekä krokettirata. Ennen kilpailua sää näytti todella huonolle, mutta kilpailu päästiin pelaamaan lopulta erittäin hyvässä kelissä, sateenvarjoakaan ei tarvinnut avata.

Voittajajoukkueessa pelasivat Jussi Luokomaa, Anna-Maija Mikkotervo sekä Laura Hyönä (kuva). Toiseksi sijoittuivat Samuel Sjövall ja Erik Pelander, kolmansia olivat Raimo Malmi, Tapani Still ja Minna Riihimäki. Palkintopöytä oli runsas, kiitos sponsoreille ja yhteistyökumppaneille.

Kilpailun jälkeen saimme nauttia erinomaisia RIBsejä sekä muita ravintolan antimia.

Yön hämärinä tunteina, viimeiset klubilla olleet pelaajat ottivat mittaa perinteisessä puttikilpailussa vaikka Kekäläisen Seppoa eikä Tom Wäyrystä näkynyt. Tämän vuoden puttikilpailun voittaja oli Pekka Nenonen, voittopotin summa oli merkittävä.

Tapahtuma ei päättynyt vielä tähän, vaan innokkaimmat pelaajat lähtivät ottamaan mittaa toisistaan kolmen väylän erikoiskilpailulla. Tarina ei kerro, miten tämä kilpailu päättyi mutta hauskaa kuulemma oli.

Kiitos kaikille osallistujille

-kapteeni

Osakkaiden opetustunnit

Osakkaiden veloituksettomat opetustunnit alkavat ensi viikolla. Ilmoittautumiset suoraan Nexgolfiin tai Caddiemasterille.

5.7. kello 18:00-19:30 Swingi
6.7. kello 17:00-18:30 Lähipeli
11.7. kello 10:00-11:30 Swingi
13.7. kello 10:00-11:30 Putti
19.7. kello 18:00-19:30 Swingi
20.7. kello 17:00-18:30 Putti
25.7. kello 10:00-11:30 Swingi
26.7. kello 10:00-11:30 lähipeli
1.8. kello 10:00-11:30 Swingi
2.8. kello 18:00-19:30 Lähipeli

Tawastin senioreiden maajoukkue-edustus jatkuu

Heikki Vehkaperä on valittu Suomen edustajaksi ESGA:n miesten M70 championhip-maajoukkueeseen Tsekkeihin. Kilpailu pelataan Karlovy Vary Golf Resortissa 17.-20.7.2017. Joukkueessa pelaa kuusi miestä. Samaan aikaan pelataan myös hcp-kisa samoin kuusimiehisin joukkuein Golf & Spa Resort Cihelnyssä. Kyseessä on siis senioreiden oman eurooppalaisen kattojärjestön mestaruus. Onneksi olkoon Heikille! Toivotetaan onnea matkaan ja hyviä pelejä!

Heikki A

Scroll to top