heinäkuu 2019

Ei mitään uutta auringon alla eli senioreiden seuraottelu TawG – KG

Tiistaina 30.7 pelattiin senioreiden perinteinen seuraottelu TawG – KG eli Kymen Golf Kotkasta. Traditio on aloitettu vuonna 1997 eli kyseessä oli 23:s kerta. Vuorovuosin pelataan meillä ja Kotkassa. Alkujaan joukkueissa pelasi 19 naista ja 15 miestä, mutta kolme vuotta sitten 20 vuotisjuhlaottelun kunniaksi osanottajien lukumäärää lisättii niin, että nykyään muklana on kummastakin seurasta 32 pelaajaa. […]

Ei mitään uutta auringon alla eli senioreiden seuraottelu TawG – KG Read More »

Hämeen Sanomat Scramble 27.7.

Lauantaina pelattiin perinteinen kahden hengen Hämeen Sanomat scramble 41 joukkueen kesken. Kenttä oli saatu hienoon kuntoon ja keli oli kesäisen loistava vaikka kentällä ei ollut havaittavissa tuulenvirettäkään. Olosuhteisiin nähden kisa saatiin vietyä läpi hyvässä aikataulussa ja tulostaso oli odotetun kova. Kilpailussa palkittiin kolme parasta HCP tulosta, paras SCR ja erikoiskilpailuna oli lähimmäksi lippua kisa väylällä

Hämeen Sanomat Scramble 27.7. Read More »

Tawastin senioreilla menestystä kilpakentillä

Aloitetaan heti kirsikasta kakun päältä. Senioreiden ykköstykki Juha Selin on saavuttanut henkilökohtaiset paikat sekä M50 että M55 maajoukkueissa ja edustaa näin ollen Suomea ensin ESGA M55-kilpailussa Wales Celtic Manorissa 1.8.-3.8.2019 ja sitten EGA M50 joukkueiden EM-kilpailuissa Tanskassa Rungsted Golf Clubilla. Hienoa! Me kaikki toivomme sydämestämme Juhalla menestystä näihin kisoihin samoin kuin tietenkin myös kaikkiin kauden

Tawastin senioreilla menestystä kilpakentillä Read More »

Pelaaja Ensin jäsenkysely 30.7.

Palautteesi muokkaa tulevaisuuttamme – Pelaaja Ensin jäsenkysely 30.7. Hyvä asiakkaamme, teemme jatkuvasti parannuksia toimintaamme asiakkailtamme saadun palautteen avulla. Mittaamme asiakaskokemustamme Pelaaja Ensin palvelulla. Palautetta kerätään päivittäin vieraspelaajilta sekä  ja  jäseniltä sekä osakkailta kolme kertaa kauden aikana. Seuraavat kyselykutsut lähtevät 30. heinäkuuta. Jokainen jäsen saa yhden kyselykutsun jäsenkyselyyn kauden aikana. Olette meillä tärkeitä ja haluamme tietää

Pelaaja Ensin jäsenkysely 30.7. Read More »

Seitsemäs viikkokisa Tawastilla

Senioreiden kesäkiertue jatkui pienen tauon jälkeen tiistaina Tawastin kentällä. Ei taida golfsää tästä juuri paremmaksi tulla. Pilvipoutaa, lämmintä, tyyntä. Kenttäkin varsin hyvässä kunnossa. Ei ihme, että tulostaso nousi varsin hyväksi. Mukana oli tällä kertaa 80 pelaajaa. Olikohan osa unohtunut vielä kesätauolle? N50-sarjan kuningatar oli tällä kertaa Auli Ruokonen. Aulin tulos 67 netto on hieno ja

Seitsemäs viikkokisa Tawastilla Read More »

HÄMEENLINNA LADY OPEN 2019

Kaksipäiväinen scramble kisa pelattiin 20.- 21.7. lauantaina Tawastilla ja sunnuntaina Everstillä. Tasoituksellisessa paripelissä huomioitiin 1/3 joukkueen slopetasoituksesta. Kisaan oli ilmoittautunut 35 paria, joten kentillä riitti vipinää. Keli suosi kisailijoita ja molemmat kentät olivat huippukunnossa. Ensimmäisen pelipäivän kolme parasta olivat: ensimmäisinä Karisto Satu ja Nordenswan Ann-Mari tulos 61, toisina Ahola Armi ja Lehikoinen Mari tulos 62

HÄMEENLINNA LADY OPEN 2019 Read More »

Irish Rumble 13.7.2019

Toista kertaa järjestetty Irish Rumble pelattiin 13.7. ja pelaajia oli jälleen täysi kentällinen. Kilpailu käynnistyi yhteislähtönä klo 14:00 ja pelaajat saivat Olvilta kentälle mukaan pelijuomaa 🙂 Kenttä oli upeassa kunnossa ja tulostaso sen mukainen. Palkintojenjaossa arvottiin hienoja palkintoina ja alkuillan kruunasi viikon golfmatkan arpominen. Kiitos pelaajille sekä yhteistyökumppaneille (Olvi, Suunto, Golf Center, Abacus, Viking Line

Irish Rumble 13.7.2019 Read More »

Senioreille menestystä aluetourilla

Senioreiden aluetourin toinen osakilpailu pelattiin Tawastilla keskiviikkona 3.7.2019. Sääennuste ei todellakaan luvannut mitään hyvää kyseiselle päivälle. Tiedossa oli sadetta, tuulta ja kylmää. Tosin, jos oli vilkaissut norjalaista www.yr.no sääennustesivua, saattoi hiukan epäillä, että josko sittenkään noin huonoa keliä. Tällä kertaa ilmojen haltija yllätti positiivisesti jopa norjalaisen ennusteen. Oli osittain aurinkoista, tuuli ei peliä haitannut ja

Senioreille menestystä aluetourilla Read More »

Kohinoor kisa pelattiin la 29.6.2019

Jo perinteinen ja joka kesäinen Kohinoor-kisa, josta kiitokset yhteistyökumppanillemme Kultakeskukselle, pelattiin Tawastin kentällä lauantaina 29.6. kauniissa aurinkoisessa säässä ja se näkyi myös tuloksissa. Mukana oli 36 innokasta kilpailijaa ja kentän kuntokin on kohentunut huomattavasti alkukaudesta. Hyvä hoito ja suosiolliset säät, tällä hetkellä näyttää jo todella hyvältä. Sarjoja kisassa oli useita, kuten myös palkittavia. Mutta silti

Kohinoor kisa pelattiin la 29.6.2019 Read More »

Scroll to Top